Suomi selvittää muiden EU-maiden kantoja kellojen siirtelyn lopettamiseen

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 8.3.2018 14.57
Uutinen

Suomen aloite kellojen siirtelyn lopettamisesta etenee muiden EU-maiden näkemysten selvittämisellä. Suomi on luonnostellut EU:n komissiota varten asiakirjan omista näkemyksistään kesäaika-asiassa. Asiakirjassa ilmoitetaan halusta luopua kesäaikajärjestelystä eli kahdesti vuodessa tapahtuvasta kellojen siirtelystä. Siinä ehdotetaan myös, että komissio arvioisi kesäaikadirektiivin muuttamisen vaikutukset ja tekisi aloitteen direktiivin muuttamiseksi.

Aloitteessa ei oteta kantaa siihen, tulisiko jäsenmaissa jäädä kesä- vai normaaliaikaan, jos kellojen siirtelystä luovutaan.

Tällä hetkellä kesäaikajärjestely on yhtenäinen käytäntö koko EU:ssa. Kaikki EU-maat siirtyvät kesäaikaan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina ja palaavat normaaliaikaan lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Yhtenäisyyden ja ennustettavuuden vuoksi myös mahdollinen kesäaikajärjestelyn lopettaminen tulisi tapahtua koko EU:ssa samanaikaisesti.

"Komissio on kertonut olevansa avoin toimenpiteille, jos enemmistö jäsenmaista tukee asiaa. EU:n yhtenäinen eteneminen on tärkeää erityisesti liikenteen toimivuuden kannalta", sanoo ministeri Berner

Mitä seuraavaksi?

Seuraavaksi liikenne- ja viestintäministeriö selvittää muiden EU-maiden kantoja ehdotukseen. Lisäksi selvitetään mikä viranomainen kussakin jäsenmaassa vastaa kesäaikajärjestelystä, onko merkittäviä keskusteluja kellojen siirtelyn lopettamisesta käyty ja millaista tutkimusta kesäaikajärjestelyjen hyödyistä ja haitoista on tehty.

Ministeri Anne Bernerin haastattelupyynnöt: Riitta Mäkelä, [email protected]

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Jenni Rantio, 050 524 2326