Tavaraliikennelakia aletaan uudistaa

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 9.12.2004 10.34
Tiedote
Nykyisen tavaraliikennelain tilalle ollaan laatimassa uutta lakia. Pääosin lain sisältö vastaisi vanhaa. Keskeisiä lakiluonnoksessa ovat koulutukseen liittyvät uudistukset.

Lakiluonnos lähetetään 17. tammikuuta 2005 päättyvälle lausuntokierrokselle. Hallituksen esitys laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista teillä on tarkoitus antaa ensi vuoden alkupuolella. Lain voimaantuloksi kaavaillaan vuoden 2006 alkua.

Merkittävin muutosehdotus nyt voimassa olevaan lakiin koskee liikenneyrittäjäkoulutusta ja sen valvontaa. Liikenneyrittäjäkurssien järjestäminen muuttuisi luvanvaraiseksi. Koulutusta valvoisi ja luvat myöntäisi Ajoneuvohallintokeskus.

Myös ammatillinen pätevyys osoitettaisiin Ajoneuvohallintokeskuksen järjestämällä kokeella tai näyttökokeella. Koe liittyisi pakollisen liikenneyrittäjäkurssin käymiseen.

Kuten nykyisinkin, näyttökokeen voisi tietyin edellytyksin suorittaa ilman yrittäjäkurssin käymistä. Pätevyyden osoittamiseen soveltuisi nykyiseen tapaan myös logistiikan alaan kuuluva tutkintotodistus ammattikorkeakoulusta.

Lakiluonnoksessa esitetään eräitä muutoksia myös liikennelupiin. Liikennetraktorikuljetukset ehdotetaan vapautettaviksi luvista kokonaan. Myös kuljetukset alle kahden tonnin kokonaispainoisilla autoilla sekä maaseudun peruselinkeinojen kuljetukset ja sivuelinkeinona suoritettavat sosiaalialan paikalliset kuljetukset ehdotetaan vapautettaviksi liikenneluvista.

Luvanvaraisen kuljetuksen määritelmää selkeytettäisiin niin, että luvan tarvetta arvioitaessa kuorman lastaus ja purkaus luettaisiin kuuluvaksi kuljetuksen osuuteen.

Harmaan talouden estämiseksi ehdotetaan, että kuljetus voitaisiin keskeyttää EU-säännösten mukaisen kuljettajatodistuksen puuttumisen takia. Luvanhaltijan nimi velvoitettaisiin merkitsemään auton oveen.


Lisätietoja

liikenneneuvos Lassi Hilska, puh. (09) 160 28497 tai 040 543 6573
vanhempi hallitussihteeri Jorma Hörkkö, puh. (09) 160 28503 tai 050 561 2488
hallitusneuvos Mikael Nyberg, puh. (09) 160 28474 tai 040 837 8794