Vaasan seutu ja valtio sopimukseen Merenkurkun liikenteen jatkosta

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 10.10.2005 11.00
Tiedote
Vaasan seutu ja valtio tekevät lähiaikoina sopimuksen Merenkurkun liikenteen jatkamisesta vuodenvaihteen jälkeen. Nykyinen matkustajaliikenteen ostosopimus päättyy kuluvan vuoden lopussa.

Asiasta kertoi liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen vieraillessaan Vaasassa 10. lokakuuta.

Huovinen toteaa neuvottelujen Vaasan kaupungin ja Pohjanmaan liiton kanssa sujuneen hyvässä hengessä. Osapuolet ovat yksimielisiä tarpeesta turvata liikenteen jatkuminen. Liikenteen kilpailuttaminen on tarkoitus käynnistää heti kun sopimus on allekirjoitettu.

Budjettikirjan mukaisesti Merenkurkun liikenteeseen on luvassa valtiontukea 500 000 euroa vuonna 2006. Vaasan kaupunki ja Pohjanmaan liitto rahoittavat liikennettä 230 000 eurolla. Tuella korvataan liikenteen aiheuttamat tappiot.

Huovisen mukaan tukisopimus tehdään korkeintaan vuoden 2007 loppuun saakka. Jos liikenteen alijäämä osoittautuu arvioitua pienemmäksi, vähennetään valtion osuutta rahoituksesta.


Lisätietoja

valtiosihteeri Perttu Puro, puh. (09) 160 28325 tai 040 779 3436
liikennepalveluyksikön päällikkö Juhani Tervala, puh. (09) 160 28482 tai 050 552 7260