Valtio ei ota käyttöön yhteysalusliikenteen maksuja

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 13.2.2017 8.55
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on päättänyt, että Saaristomeren ja Suomenlahden saaristoalueiden liikennepalveluja kehittävää kokeilua ei aloiteta. Kokeilun yhteyteen kaavailtuja uusia yhteysalusliikenteen maksuja ei myöskään oteta käyttöön. Kokeilun oli tarkoitus alkaa 1.4.2017.

Päätöksen taustalla on tuleva maakuntauudistus ja kokeilun valmisteluprosessin aikana saatu palaute. Saariston yhteysalusliikenteen järjestämisvastuu siirtyy Varsinais-Suomen ELY-keskukselta maakunnille vuoden 2019 alusta.

- Maakuntauudistuksen tavoitteena on lisätä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa lähipalveluihin. Palveluja myös nykyaikaistetaan ja digitalisoidaan. Saariston liikennepalveluja on välttämätöntä kehittää, ja liikenne- ja viestintäministeriössä jatkammekin työtä liikenteen digitalisaation edistämiseksi. Yhteysalusliikenteen kehittäminen on kuitenkin luontevaa jättää tulevan maakunnan hoidettavaksi, toteaa Berner.

- Olemme valmistelutyön aikana saaneet arvokasta palautetta ja kiitän saariston asukkaita ja yrityksiä aktiivisesta vuoropuhelusta. Saatu palaute on tärkeää ottaa huomioon maakuntien ottaessa vastuun saariston liikennepalveluista, jatkaa Berner.

Liikenne- ja viestintäministeriö on yhdessä Liikenneviraston, Trafin ja Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kanssa valmistellut saariston liikennepalveluja kehittävää kokeilua Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Tavoitteena on ollut lisätä markkinaehtoisia palveluja saariston elinvoiman ja kehittymisen varmistamiseksi.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Sabina Lindström, p. 0295 34 2576, Twitter @LindstromSabina