Digitaalisen liiketoiminnan kärkihanke vauhtiin

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 1.10.2015 9.28
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut toimeenpanoryhmän digitaalisen liiketoiminnan edistämiseen tähtäävälle hankkeelle ja kehittämisryhmän tukemaan tietoturvaan liittyvää työskentelyä.

Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristön rakentaminen on hallituksen kärkihanke, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta suotuisa toimintaympäristö digitaalisille palveluille sekä digitaalisuuteen, robotisaatioon ja automatisaatioon perustuville liiketoimintamalleille.

Hankkeen toimeenpanoryhmän puheenjohtajana toimii viestintäneuvos Kristiina Pietikäinen liikenne- ja viestintäministeriöstä. Toimeenpanoryhmässä on edustus ministeriöistä ja elinkeinoelämän järjestöistä. Hanketta johtaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hanketta ohjaa toimintatapojen uudistamisen ministeriryhmä.

Toimeenpanoryhmän tehtävänä on tehdä ehdotuksia toimenpiteiden ja niihin liittyvien digihankkeiden edistämiseksi. Lisäksi ryhmä koordinoi, seuraa ja raportoi hankkeen etenemistä hanketta ohjaavalle ministerityöryhmälle. Toimeenpanoryhmän avulla myös varmistetaan tiedonkulku eri ministeriöiden, hallinnonalojen ja elinkeinoelämän välillä.

Toimeenpanoryhmän toimikausi on 1.10.2015 - 31.12.2018.

Työryhmä kehittämään liiketoiminnan tietoturvallisuutta

Liikenne- ja viestintäministeriö on lisäksi asettanut kehittämisryhmän tukemaan digitaalisen kasvuympäristön tietoturvastrategian laatimista. Strategia painottaa tietoturvaan liittyvän suomalaisen kilpailukyvyn ja vientiedellytysten varmistamista, EU:n sisämarkkinoiden kehittymistä sekä perusoikeuksien turvaamista.

Työryhmän tavoitteena on löytää tehokkaita keinoja puuttua digitaalisen liiketoiminnan luottamusta heikentäviin ilmiöihin kuten tietoturvaloukkauksiin ja laajamittaisiin yksityisyyden suojan loukkauksiin
verkoissa.

Työryhmän puheenjohtajana toimii yksikönjohtaja, viestintäneuvos Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriöstä. Työryhmässä on edustus liiketoiminnan tietoturvariskien hallintaan erikoistuneista yrityksistä ja järjestöistä.

Työryhmän tehtävänä on arvioida muun muassa suomalaisen ja EU:n lainsäädännön vaikutuksia kansalaisten ja yritysten mahdollisuuksiin hyödyntää digitalisoituja palveluita sekä liiketoimintamalleja. Lisäksi ryhmä arvioi muun muassa keinoja, joilla voitaisiin edistää tiedon salaus- ja suojausmenetelmien tarjontaa ja käyttöä sekä parantaa keskeisten digitaalisten hyödykkeiden tietoturvaominaisuuksia.

Työryhmän toimikausi on 1.10.2015 - 28.2.2016.

Lisätietoja:
Digitaalisen liiketoiminnan edistämisen toimeenpanoryhmä, viestintäneuvos Kristiina Pietikäinen, p. 0295 34 2122

Tietoturvallisen liiketoiminannan kehittämisryhmä, viestintäneuvos Olli-Pekka Rantala, p. 0295 34 2585