EU:lle uusi tietoyhteiskuntaohjelma

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2005 16.09
Tiedote
Suomi kannatti linjauksia, mutta painotti sitä, että yhteisön tulee keskittyä talouskasvua ja työllisyyttä tehokkaasti parantaviin toimiin.

Ministerit hyväksyivät myös asiakirjan toimista, joilla parannetaan vanhusten ja vammaisten mahdollisuuksia käyttää viestintä- ja tietoliikennepalveluita.

Digi-tv:stä hyväksyttiin niin ikään päätelmät. Niiden mukaan kaikkien jäsenvaltioiden tulisi siirtyä kokonaan digitaalisiin televisiolähetyksiin vuoteen 2012 mennessä. Ensi vuonna kunkin maan tulee kertoa, miten se siirtymisen hoitaa.

Suomi kannattaa nopeaa siirtymistä, koska päällekkäisten lähetystekniikoiden käyttö on kallista. Suomessa televisiolähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31.8.2007.

Viestintämarkkinoita koskevaa lainsäädäntöä ja taajuuspolitiikkaa tarkasteltiin
kokouksessa alustavasti puheenjohtajamaa Britannian laatimien suuntaviivojen perusteella.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen totesi, että lainsäädäntöä tulee uusia niin, että pykälät sallivat reagoinnin innovaatioihin ja markkinaympäristön muutoksiin nykyistä nopeammin. EU-säädösten tulee ottaa painavasti huomioon kuluttajan ja käyttäjän perusoikeudet.

Kokouksen tärkein asia Suomen kannalta oli taajuuksien hallinnointi. Euroopan komissio hakee siihen markkinalähtöistä ajattelua. Suomi suhtautuu komission suunnitelmiin hyvin varauksellisesti.

Ministeri H u o v i n e n toi esiin, että taajuuksien kaupallistaminen saattaisi johtaa taajuuksien keskittymiseen vain joidenkin toimijoiden haltuun sekä keinotteluun radiotaajuusmarkkinoilla. Viestintäyritysten kilpailua ei enää ohjattaisikaan asiakkaiden saaman palvelun lähtökohdista, vaan pontimena olisi taajuuksien omistusarvon kasvattaminen.

Kokouksessa useimmat maat käyttivät taajuuspolitiikasta puheenvuoron. Kovin selkeitä näkemyksiä ei vielä esitetty, sillä jäsenvaltioiden kannat ovat vasta muotoutumassa.

Lisätietoja:
valtiosihteeri Perttu Puro, (09) 160 28325, 040 779 3436
neuvotteleva virkamies Antti Paasilehto, (09) 160 28464, 0400 699 172
viestintäjohtaja Katariina Kivistö, puh. 0400 502 128