EU-maat eivät allekirjoita televiestintäkonferenssin loppuasiakirjaa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2012 11.26
Tiedote

Suomi ja muut EU-maat eivät allekirjoita Kansainvälisen televiestintäliiton ITU:n järjestämän televiestintäkonferenssin loppuasiakirjaa. Maat eivät voi hyväksyä loppumetreillä tehtyjä muutoksia, joiden nähtiin vaarantavan internetin avoimuuden.

Dubaissa pidetty kaksiviikkoinen kokous päättyi 14. joulukuuta.

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru pitää valitettavana, ettei kokouksessa löytynyt kompromissia, johon kaikki maat olisivat voineet yhtyä.

- Suomi tulee kuitenkin jatkossakin olemaan aktiivinen kansainvälisillä foorumeilla ja edistämään osaltaan laajakaistan ja internetin leviämistä kaikkialla maailmassa, Kiuru toteaa.

Kokouksessa oli tarkoitus uudistaa kansainvälinen televiestintäsäännöstö. Suomi ja muut EU-maat eivät voineet hyväksyä mitään sellaista sääntelyä, joka vaarantaisi sananvapauden internetissä.

Kokouksen päätöslauselma laajentaisi televiestintäsääntöjen soveltamisalan koskemaan osittain myös internetiä, minkä nähdään mahdollistavan sen, että valtiot voisivat valvoa tiukemmin kansalaistensa toimintaa internetissä.

Suomi kannattaa edelleenkin nykyisen monitoimijapohjaisen internetin hallintomallin kehittämistä.

Lisätietoja
viestintäneuvos Olli-Pekka Rantala, 050 344 3400

Krista Kiuru