EU:n liikenneministerit: Ilmailun turvatoimista päätökset joustavasti

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 12.10.2006 18.45
Tiedote
Euroopan unionin liikenneministerit linjasivat lentoliikenteen turvatoimien tehostamista kokouksessaan Luxemburgissa 12. lokakuuta. Ministerit keskustelivat myös yhteisön liikennepolitiikan painopisteistä.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen johti puhetta kokouksessa.

Liikenneministerineuvosto pääsi poliittiseen yhteisymmärrykseen asetuksesta, jonka avulla voidaan päättää nykyistä joustavammin lentoliikenteen turvallisuussäännöistä. Jäsenvaltioilta edellytettyjä turvatoimia ei enää kuvattaisi yksityiskohtaisesti asetuksessa. Näin turvallisuusuhkiin voidaan reagoida nopeasti ja turvavälineistön teknistä kehitystä hyödyntää tehokkaasti.

Asetuksesta jatketaan neuvotteluja parlamentin kanssa. Ministeri Huovinen uskoo, että yhteisymmärrys löydetään vielä tämän syksyn aikana.

Ministerit vaihtoivat näkemyksiä kaikista niistä toimista, joihin Englannissa elokuun puolivälissä paljastuneen terrori-iskun suunnittelun vuoksi on jo ryhdytty tai olisi vielä tarpeen ryhtyä. He kehottivat komissiota ja sen lentoturvallisuuskomiteaa seuraamaan tarkoin marraskuussa voimaan tulevien, nesteiden kuljettamista käsimatkatavaroissa rajoittavien määräysten toimivuutta. Erityisesti painotettiin sitä, että matkustajille on välttämätöntä tiedottaa uusista määräyksistä mahdollisimman tehokkaasti jo ennen kuin ne tulevat voimaan.

Ministerit kuulivat komission tilannekatsauksen EU:n ja Yhdysvaltojen lentoliikennesopimusneuvotteluista. Myös Siperian ylilentomaksuja koskevista EU:n ja Venäjän välisistä neuvotteluista saatiin tietoa. Puheenjohtajana Suomi koettaa edistää molempia neuvotteluja ja saada ratkaisuja aikaan.

Liikenneministerit arvioivat yhteisön liikennepolitiikan onnistumista. Kesäkuussa julkaistusta liikennepolitiikan valkoisen kirjan väliarviosta käytiin vilkas keskustelu. Suomi on tyytyväinen, että komissio hyväksyy selvästi sen, etteivät kaikki liikennepoliittiset ratkaisut sovellu samalla tavoin EU:n eri alueille. Hyvää Suomen kannalta on myös se, että puheenjohtajakautemme painopiste logistiikka on näkyvästi esillä valkoisessa kirjassa. Lisäksi Suomi painottaa tarvetta kehittää meriliikennettä.

Liikenneministerineuvosto kävi myös ensimmäisen keskustelun logistiikan tehostamisesta, joka on Suomen puheenjohtajakauden liikennepoliittinen pääteema. Logistiikka on enemmän esillä joulukuun kokouksessa.

Eurooppalaista Galileo-satelliittinavigointijärjestelmää vietiin kokouksessa eteenpäin mm. sopimalla siitä, että valmisteluvaiheen yhteisyritys lakkautetaan ja sen tehtävät siirretään Galileo-valvontaviranomaiselle (GSA). Sen tehtävänä on toteuttaa ohjelman rakennus- ja käyttöönotto.



Lisätietoja:
Valtiosihteeri Perttu Puro, puh. 040 779 3436
Apulaisosastopäällikkö Reino Lampinen, 050 515 1303
Viestintäjohtaja Katariina Kivistö, 0400 502128