Hallitus esittää muutoksia alusturvallisuuden valvonnasta annettuun lakiin

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 14.10.2010 13.27
Tiedote

Hallitus esittää alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain muuttamista. Ulkomaisiin aluksiin kohdistuvaa tarkastusjärjestelmää muutettaisiin niin, että tarkastukset kohdistuisivat ensisijaisesti aluksiin, joihin liittyy suuri turvallisuusriski.

Tarkastusjärjestelmää myös tehostettaisiin ja toistuvasti säännöksiä rikkovien alusten pääsy EU:n ja Pariisin yhteistyöpöytäkirjan allekirjoittaneiden maiden satamiin voitaisiin viime kädessä evätä pysyvästi. Uudesta tarkastusjärjestelmästä hyötyvät ne yhtiöt, jotka ovat varmistaneet alustensa täyttävän niille asetetut kansainväliset velvoitteet.

Pyrkimys on vähentää heikkokuntoisten alusten liikennöintiä EU:n vesillä. Näin alusten aiheuttama riski meriliikenteelle sekä meriympäristölle vähenisi.

Esityksellä pannaan täytäntöön satamavaltioiden valvonnasta annettu direktiivi. Direktiivi on osa Euroopan unionin niin sanottua kolmatta meriturvallisuuspakettia.

Hallitus päätti lakiesityksen sisällöstä torstaina 14. lokakuuta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2011.


Lisätietoja: hallitusneuvos Anna Sotaniemi, p. 09 160 28491 tai 040 572 0166