Hallitus tehostaa liikenneturvallisuustoimia - rattijuopumukseen puututaan tiukemmin, valvontaa lisätään

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 4.10.2007 13.26
Tiedote
Ministeriöt lisäävät liikenneturvallisuustoimia. Tieliikenteen turvallisuuden parantamista pohtinut neljän ministerin ryhmä esittää tiukentunutta puuttumista rattijuopumukseen. Alkolukko on tulossa ajo-oikeuden ehdoksi rattijuopumuksen uusijoille. Automaattista liikennevalvontaa on tarkoitus lisätä ja kehittää.

Ministerien toimenpidepakettiin kuuluu myös kunnille mahdollisesti annettava oikeus osallistua liikennevalvontaan ja rikesakkojen lähettämiseen. Välitöntä puuttumista kiinnijääneiden rattijuoppojen päihdeongelmaan kokeillaan.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen, oikeusministeri Tuija Brax, sisäasiainministeri Anne Holmlund ja peruspalveluministeri Paula Risikko ovat yhdessä hakeneet ratkaisuja liikenneturvallisuuden parantamiseen. Taustalla on huoli tämän vuoden synkistä liikenneonnettomuusluvuista.

Tieliikenteessä menehtyi 252 ihmistä elokuun loppuun mennessä. Se on 50 enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Erityisesti nuorten onnettomuudet ovat lisääntyneet.
Rattijuopumusonnettomuuksissa on kuollut 60 ihmistä eli 25 ihmistä enemmän kuin viime vuonna.

Kunnat mukaan valvontaan

Automaattisen liikennevalvonnan tieosuuksia lisätään. Ensi vuoden lisäys on noin 200 kilometriä, jonka jälkeen valvottujen tieosuuksien pituus on yhteensä noin 3000 kilometriä. Myös valvonnan toteutusta tehostetaan.

Oikeusministeriö asettaa työryhmän selvittämään sitä, miten kunnat voisivat nykyistä aktiivisemmin poliisin tukena osallistua automaattiseen liikennevalvontaan. Tällöin pohditaan mm. mahdollisuutta antaa kunnalle oikeus lähettää rikesakko ylinopeutta ajaneen ajoneuvon haltijalle. Jos ajoneuvon haltija vastustaisi rikesakkoa, asian käsittelisi ja tutkinnan hoitaisi poliisi kuten nykyisinkin.

Lisäksi työryhmä selvittää sitä, tulisiko tämä ns. rikosoikeudellinen haltijavastuu ulottaa lieviin liikennevalorikkomuksiin. Kuntien ja poliisin yhteistyötä liikennevalojen kameravalvonnassa esitetään tehostettavaksi myös siten, että kunnat ilmoittaisivat havaitsemistaan punaista päin ajamisista poliisille.

Alkolukon käyttöä lisätään

Alkolukon käyttö olisi jatkossa toistuvasti rattijuopumukseen syyllistyneen kuljettajan ajo-oikeuden ehto. Liikenne- ja viestintäministeriö aloittaa lain valmistelun. Meneillään oleva rattijuopumukseen syyllistyneille tarkoitettu alkolukkokokeilu vakinaistetaan. Kokeilussa rattijuoppo on voinut välttyä ajokiellolta ottamalla alkolukon autoonsa.

Vapaaehtoista alkolukon käyttöä lisätään ammattiliikenteessä. Käyttöä tutkitaan parhaillaan kuudessa yrityksessä. Tietoa kerätään siitä, kuinka varmasti alkolukko toimii ja miten se sopii erilaisiin ajo- ja työtehtäviin. Viime vuonna voimaan tullut asetus suosittaa alkolukon käyttöä koulukuljetuksissa.

Poliisille tarkkuusalkometrejä

Sisäasiainministeriö esittää poliisin liikennevalvonnan laitteiston uusimista niin, että päihteissä ajamiseen voitaisiin puuttua aiempaa nopeammin. Poliisien autoihin asennettavat tarkkuusalkometrit mahdollistavat alkoholin luotettavan testaamisen heti tapahtumapaikalla. Huumetestereitä lisäämällä voidaan myös nostaa
huumekuljettajien kiinnijäämisriskiä.

Hallituksen piirissä on alustavasti keskusteltu siitä, että lisäbudjetissa osoitettaisiin miljoona euroa tarkkuusalkometreihin, huumetestereihin sekä automaattivalvonnan matka-aikajärjestelmään, postitusjärjestelmään ja langattoman tiedonsiirron kehittämiseen.

Rattijuoppojen päihdeongelmaan puututaan välittömästi

Terveyden- ja sosiaalihuollon toimintaa, jolla puututaan päihdeongelmiin mahdollisimman varhain, kehitetään hallitusohjelman mukaisesti. Erityisesti ajokorttitarkastusten yhteydessä tehostetaan mini-intervention käyttöä. Tämä tarkoittaa, että alkoholinkäyttö otetaan aina puheeksi, tunnistetaan riskikulutus ja neuvotaan alkoholinkäytön vähentämistä.

Kiinnijääneiden rattijuoppojen päihdetilanteeseen puututaan välittömästi. Eräillä paikkakunnilla käynnistetään kokeilu, jossa poliisilaitoksen sosiaalipäivystys keskustelee kiinnijääneen rattijuopon kanssa 24 tunnin kuluessa. Lisäksi tuetaan hoitoonhakeutumista ja hoidon kehittämistä muun muassa sopimalla jokaisella paikkakunnalla poliisin ja sosiaali- ja terveydenhuollon kesken hoitoonohjausjärjestelystä.

Sosiaali- ja terveysministeriön alkoholiohjelma koordinoi hallinnonalojen yhteistyötä
ja tukee toimijoiden, kuten autokoulujen ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, käyttöön suunnattua materiaalituotantoa.

Rattijuopon auto valtiolle

Oikeusministeriö aikoo keskustella valtakunnansyyttäjän kanssa siitä, miten voitaisiin luoda yhtenevät käytännöt koko maassa niin, että syyttäjät noudattaisivat korkeimman oikeuden linjauksia ja vaatisivat toistuvasti rattijuopumusrikokseen syyllistyneen kuljettajan autoa tuomittavaksi valtiolle menetetyksi. Korkein oikeus on vuonna 2005 kahdessa ennakkopäätöksessään linjannut tämän ns. konfiskaation käyttöä.

Myös sisäasiainministeriö kannattaa sitä, että rattijuopumukseen syyllistyneen kuljettajan auto voitaisiin tuomita aiempaa helpommin valtiolle menetetyksi. Sisäasiainministeriö ohjeistaa poliiseja ajoneuvon takavarikkomenettelyssä. Tarkoituksena on lisäksi tiivistää syyttäjän ja poliisin esitutkintayhteistyötä.

Jos rattijuopumusongelmaa ei saada vähennettyä, on harkittava vielä tiukempia uusia keinoja. Niihin voisi kuulua poliisin tekemä väliaikainen takavarikko.



Lisätietoja:

Liikenne- ja viestintäministeriö
ministeri Vehviläisen erityisavustaja Kari Jääskeläinen, puh. (09) 160 28325 tai 0440 581 030
liikenneturvallisuusyksikön päällikkö Matti Roine, puh. (09) 160 28568 tai 040 823 2109
hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen, puh. (09) 160 28629 tai 0400 665 395

Oikeusministeriö
ministeri Braxin erityisavustaja Ari Heikkinen, puh. (09) 160 67520 tai 0400 700 507
lainsäädäntöjohtaja Asko Välimaa, puh. (09) 160 67708
lainsäädäntöneuvos Katariina Jahkola, puh. (09) 160 67705
lainsäädäntöneuvos Aki Rasilainen, puh. (09) 160 67953

Sisäasiainministeriö
poliisitarkastaja Timo Ajaste, puh. (09) 160 42304

Sosiaali- ja terveysministeriö
ministeri Risikon erityisavustaja Anna Manner-Raappana, puh. (09) 160 74157
lääkintöneuvos Terhi Hermanson, puh. (09) 160 73901
ohjelmakoordinaattori Marjatta Montonen, puh. 050 5011 260