Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmasta runsaasti lausuntoja

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 20.2.2018 14.51
Uutinen
Jalankulkija ja lapsi rattaissa. (kuva: LVM/Aaltonen)
Jalankulkija ja lapsi rattaissa. (kuva: LVM/Aaltonen)

Luonnoksesta kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmaksi pyydettiin lausuntoja 19.12.2017 - 31.01.2018. Lausuntoja saatiin yhteensä 40 kappaletta. Kaikki lausunnonantajat pitivät edistämisohjelmaa tarpeellisena ja sen valmisteluajankohtaa oikeana. Tätä perusteltiin muun muassa ilmasto- ja ympäristösyillä sekä kansanterveydellä. Lisäksi monet lausunnonantajat totesivat, että ohjelman tavoitteet vastaavat hyvin heidän omia tavoitteitaan.

Pääsääntöisesti ohjelmaan valittuja toimenpiteitä pidettiin oikeansuuntaisina, ja useimpien lausunnonantajien mielestä ohjelman toimenpidevalikko oli kattava. Ohjelmaan mahtui myös toimia, joista esitettiin toisilleen vastakkaisia näkemyksiä ja joitakin uusia toimenpiteitäkin ehdotettiin. Esimerkiksi Joensuun kaupunki katsoi, että olisi hyvä asettaa kasvutavoitteet erikseen koko maan tasolle ja erikseen kuntatasolla, jotta voitaisiin paremmin ottaa huomioon jalankulun ja pyöräilyn edistämisen eri vaiheissa olevat kunnat. Toisaalta yhdessä lausunnossa katsottiin, että ohjelman tavoitteiden pitäisi olla vielä kunnianhimoisempia, ja tavoitteeksi tulisi asettaa se, että jokainen terve ihminen taittaisi tavanomaiset matkat pyörällä tai kävellen, sekä osin joukkoliikennettä käyttäen.

Eniten esiin nostettu näkökulma lausunnoissa oli, että nyt esitetty kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma ei yksin riitä kävelyn ja pyöräilyn lisäämistavoitteen saavuttamiseksi. Tarvitaan myös kävelyn ja pyöräilyn edistämishankkeiden rahoitusta. Monet lausunnonantajista olivat huolissaan ohjelmassa hahmotellun rahoitustason riittävyydestä. Lisäksi osan lausunnonantajien mielestä toimenpiteiden vastuut, seuranta ja mittarit vaativat yhä tarkentamista. Jatkovalmistelussa linjataan lausunnoissa esitettyjen toimenpiteiden mukanaolo ja muotoilu.

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman pohjalta on tarkoitus laatia kevään aikana valtioneuvoston periaatepäätös. Edistämisohjelmaa on valmisteltu parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta pohtivan työryhmän linjausten mukaisesti. Ohjelma on myös osa Suomen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi tehtäviä toimenpiteitä.