Kellot talviaikaan ensi sunnuntaina 28. lokakuuta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2018 12.57
Uutinen
Kelloja siirretään tunti taaksepäin ensi sunnuntaina 28. lokakuuta aamuyöllä klo 4.00 (Kuva: LVM / Shutterstock)
Kelloja siirretään tunti taaksepäin ensi sunnuntaina 28. lokakuuta aamuyöllä klo 4.00 (Kuva: LVM / Shutterstock)

Kesäaika päättyy ja talvi- eli normaaliaikaan palataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti taaksepäin ensi sunnuntaina 28. lokakuuta aamuyöllä klo 4.00.

Kelloja siirretään kaikissa EU:n jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä. Samanaikaisuus on tärkeää muun muassa kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Päivät ovat aina maaliskuun ja lokakuun viimeinen sunnuntai. Sunnuntain aamuyö on valittu siirtymisen ajankohdaksi siksi, että liikenne on vähäisintä ja kellojen siirtely aiheuttaa silloin vähiten haittaa.

Kesä- ja talviajan käyttö on yhtenäinen käytäntö Euroopan unionissa. 

Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa pysyvästi vuodesta 1981 lähtien. Muut Pohjoismaat ottivat kesäajan käyttöön jo vuotta aikaisemmin.  Suomi siirtyi Euroopan maista viimeisenä pysyvään kesäaikajärjestelyyn.

Kesäaikaa kokeiltiin Suomessa jo aikaisemmin, toisen maailmansodan aikaan vuonna 1942. Kokeilu jäi yksivuotiseksi.

Euroopan komissio on ehdottanut kesäajasta luopumista. Komissio ehdottaa, että kellonajan siirrosta luovuttaisiin EU:ssa yhtenäisesti.

Lisätietoja: 
yksikön johtaja Elina Thorström, p. 040 507 4502