Kevennys kylmäkuljetuksia koskeviin säännöksiin

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 12.9.2013 14.12
Uutinen
Rekka (Kuva: Rodeo)
Rekka (Kuva: Rodeo)

Hallitus hyväksyi 12. syyskuuta 2013 Suomen osalta ADR-erillissopimuksen, joka koskee pakatun kuivajään käyttöä tieliikenteen kuljetusten jäähdytyksessä. Vaarallisten aineiden tiekuljetuksiin liittyvä monenkeskinen ADR-erillissopimus M 260 koskee kuivajään (hiilidioksidijää) käyttöä kuljetusten jäähdytys- tai suoja-aineena. Sopimus vähentää kylmäkuljetuksiin liittyviä merkintä- ja asiakirjavaatimuksia ja siten helpottaa kylmäkuljetuksia hoitavien yritysten toimintaa. Kuivajäätä käytetään esimerkiksi elintarvikekuljetuksissa. Erillissopimuksen on tähän mennessä allekirjoittanut 18 EU:n jäsenvaltiota ja Sveitsi. Kuivajäätä koskevat säännökset tulevat kokonaisuutena ratkaistavaksi vuonna 2015, jolloin kansainvälinen ADR-sopimus (vaarallisten tavaroiden kansainvälinen tiekuljetuksia koskeva sopimus) tulee päivitettäväksi.