Kiuru: Hallituksen pohdittava postipalveluiden tulevaisuutta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 23.4.2015 15.44
Tiedote

Posti on kertonut aloittavansa lähes 500 työntekijän yt-neuvottelut Postin palveluverkostossa. Postin yleispalveluvelvoite kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön vastuualueelle.

- Olemme kuulleet näitä surullisia uutisia Postilta aivan liian usein. En hyväksy sitä, että valtionyhtiö päätyy jälleen toiminnan ulkoistamisen lisäämiseen ja massiivisten yt-neuvotteluiden aloittamiseen. Ajatukseni ovat yt-neuvotteluiden kohteena olevien työntekijöiden luona, sanoo opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru.

- Postipalvelut ovat keskeinen yhteiskunnallinen tukifunktio. Seuraavan hallituksen tulee miettiä alan tulevaisuutta niin peruspalvelujen turvaamisen kuin työntekijöiden oikeuksien kannalta erittäin laajasti, sanoo Kiuru.

Postilain keskeinen velvoite on, että postin peruspalvelut turvataan valtakunnallisesti. Suomen väestöpohja, maantiede ja digitalisaation tuoma murros asettavat kuitenkin posti- ja logistiikka-alalle erittäin suuria haasteita.

- Yleispalveluvelvoitteesta on pidettävä tiukasti kiinni. Tässä tilanteessa yhteisten ratkaisujen löytämiseksi kannattaisi mielestäni harkita myös parlamentaarista työskentelytapaa. Meidän ei kuitenkaan pidä lähteä tähän pohdintaan sillä ajatuksella, että tilanne voi mennä vain huonompaan suuntaan, vaan pitäisi aidosti pohtia, miten meillä on parhaat postipalvelut myös ensi vuosikymmenellä, Kiuru visioi.

Lisätietoja:
erityisavustaja Antton Rönnholm, p. 0295 34 2676