Kiuru: Tietoaineistojen avoimuudesta valtionhallinnon perustoiminto

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 4.12.2012 12.40
Tiedote

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan avoimesta datasta on tulossa osa valtion organisaatioiden perustoimintoja.

- Olemme tehneet täyskäännöksen ja siirtyneet tietojen panttaajan roolista tarjoamaan julkisen sektorin dataa aktiivisesti ja vapaasti kaikkien käyttöön. Ensi kevään kehysneuvotteluissa punnitaan se, miten valtiontalouden kannalta on mahdollista toteuttaa maksuttomuuden periaatetta, Kiuru toteaa.

Kiuru puhui aiheesta Avoimen tiedon yhteiskunta 2016 -seminaarissa 4. joulukuuta.

Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistelemassa yhdessä Liikenneviraston, Liikenteen turvallisuusviraston, Ilmatieteen laitoksen ja Viestintäviraston kanssa suunnitelmaa ja aikataulua virastojen datan avaamiselle.

- Vaikka virastot ovat lähtökohdiltaan, luonteeltaan, palveluiltaan ja datavarannoiltaan hyvinkin erilaisia organisaatioita, näiden välillä on löytynyt paljon yhteen sovitettavissa olevia toimintatapoja esimerkiksi tiedonluovutuksen käytännöissä.

Kiurun mukaan julkishallinnossa edetään tietoaineistojen avaamisessa hyvin eri tahtia.

- Aineistoihin liittyy paljon vakiintuneita rakenteita, operatiivisia järjestelmiä ja sääntelyä. Asiat saattavat olla varsin monimutkaisia ratkaista, vaikka ne eivät ehkä suoraan datana siltä näyttäisikään.

- Datan avaamiseen liittyy myös synergiaa hallinnonalojen välillä. Kaikki tarvitsevat esimerkiksi samankaltaisia tukipalveluja. Valtionhallinnossa täytyisi kehittää yhteinen organisaatio- ja toimintamalli, joka on avuksi niin datan avaajille kuin käyttäjillekin. Tämä istuisi luontevasti valtiovarainministeriön tulossa olevaan avoimen datan ohjelmaan, Kiuru tiivistää.

Lisätietoja
erityisavustaja Kalervo Haverinen, 050 331 6914

Krista Kiuru