Laajakaistayhteyksien nopeuksiin tavoitellaan kasvua

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 7.12.2004 10.08
Tiedote
Laajakaistan leviämistä vauhditetaan uusin tavoittein. Tulevaisuuden painopisteinä ovat laajakaistayhteyksien laadun ja sisältöjen kehittäminen. Yhteysnopeuksiin tavoitellaan mittavaa kasvua.

Ehdotukset sisältyvät laajakaistastrategian seurantaraporttiin, jonka kansallinen laajakaistatyöryhmä luovutti liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtaselle tiistaina 7. joulukuuta.

Tavoitteena on, että vuoden 2005 loppuun mennessä laajakaistayhteyksistä suurimman osan nopeus olisi vähintään 2 Mbit/s. Vuoden 2007 loppuun mennessä yleisin yhteysnopeus olisi vähintään 8 Mbit/s ja Internet-yhteyksistä 90 prosenttia olisi laajakaistaisia.

Laajakaistan leviäminen edellyttää nykyistä laajempaa sisältö- ja palvelutuotantoa. Työryhmä ehdottaa, että hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmaa suunnattaisiin sisältötuotannon kehittämiseen.

Viestintämarkkinoiden kilpailua on edelleen lisättävä, jotta palveluiden hinnat laskevat ja palvelutaso pysyy korkeana. Myös mobiilin laajakaistan kehitykseen tulee panostaa, jotta palveluita voisi käyttää joustavasti kaikkialla.


Miljoonan käyttäjän tavoite saavutetaan

Tammikuussa hyväksytyn kansallisen laajakaistastrategian tavoitteena on, että Suomessa on vuoden 2005 loppuun mennessä miljoona laajakaistaliittymää. Nopeat, vaivattomat ja kohtuuhintaiset tiedonsiirtoyhteydet halutaan jokaisen suomalaisen saataville. Työryhmän mukaan nämä tavoitteet saavutetaan.

Laajakaistayhteydet toteutetaan pääosin kaupallisena toimintana. Maakuntaliittojen ja kuntien yhteistyössä laatimat strategiat ovat vauhdittaneet yhteyksien tarjontaa.

Ministeri Luhtanen painottaa maakuntien keskeistä roolia laajakaistan leviämisessä.
- Olen täysin vakuuttunut siitä, että ilman maakunnallisia strategioita - ja niiden toimeenpanoa - emme olisi näin hyvässä vauhdissa emmekä myöskään saavuttaisi hallitusohjelman tavoitetta koko maan kattavista nopeista ja kohtuuhintaisista tiedonsiirtoyhteyksistä. Uskoakseni nimenomaan maakunnalliset strategiat ja niissä esitetyt toimet ovat syy, jonka johdosta seurantaryhmä päätyi arvioon, että laajakaistastrategian tavoitteet voidaan myös ensi vuonna saavuttaa ilman uutta julkista rahaa.

Laajakaistainen Internet-liittymä oli marraskuussa 2004 noin 710 000 kotitaloudessa eli noin 30 prosentilla talouksista. Liikenne- ja viestintäministeriö arvioi, että kaikkiaan laajakaistaliittymiä on nyt yritykset mukaan lukien vähintään 750 000.

Laajakaistayhteyksien nopeus, laatu ja hinta vaihtelevat alueellisesti. Laajakaistan alueellista saatavuutta pyritään edelleen parantamaan. Nyt saatavuus on 94,1 prosenttia kotitalouksista.

Laajakaistayhteyksien hinnat ovat kuluvan vuoden aikana halventuneet ja kysyntä lisääntynyt. Kilpailussa on kuitenkin edelleen epäkohtia. Niiden ratkaisemiseksi mm. lisätään lakimuutoksella Viestintäviraston toimivaltaa puuttua teleyritysten keskinäiseen tukkuhinnoitteluun.

Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää työryhmän ehdotuksista lausunnot. Ehdotuksia voi kommentoida myös osoitteessa www.otakantaa.fi 8. tammikuuta saakka.




Lisätietoja:
ylijohtaja Harri Pursiainen, puh. (09) 160 28389, 0500 787 742
viestintäneuvos Antti Kohtala, puh. (09) 160 28392, 0500 812 505