Laivaväen pätevyyskirjojen voimassaoloon esitetään pidennystä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 18.2.2021 13.30 | Julkaistu suomeksi 18.2.2021 klo 13.35
Tiedote
Mies laivan ohjaamossa (Kuva: Shutterstock)
Mies laivan ohjaamossa (Kuva: Shutterstock)

Hallitus esittää, että laivaväen määräaikaisten pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten voimassaoloa pidennettäisiin koronaepidemiasta aiheutuneen tilanteen vuoksi. Lisäksi jatkettaisiin poikkeusta, jonka perusteella olisi mahdollista saada erivapaus aluksella vaaditusta lisäpätevyydestä. Poikkeukset olisivat väliaikaisia.

Hallitus antoi esityksen asiaa koskevien lakien muuttamisesta 18. helmikuuta 2021.

Esityksen mukaan viimeistään 30.6.2021 päättyvien pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten voimassaolo jatkuisi ilman erillistä hakemusta kuusi kuukautta siitä ajankohdasta, jolloin niiden voimassaolo päättyy. Samana ajanjaksona Liikenne- ja viestintävirasto voisi laivaisännän hakemuksesta myöntää erivapauden lisäpätevyyttä koskevasta vaatimuksesta. Pätevyydet ja erivapaudet vanhenisivat siten 30.12.2021 mennessä.

Laivaväen pätevyyksiä koskevilla muutoksilla pyritään turvaamaan merenkulun jatkuvuus ja merenkulkuun liittyvien elinkeinojen harjoittaminen koronaepidemian aiheuttamissa poikkeuksellisissa tilanteissa. Muutoksilla pyritään myös turvaamaan riittävä pätevien merenkulkijoiden määrä epidemian aikana.

Samassa yhteydessä esitetään muutettavaksi liikenteen palveluista annetun lain merimieslääkäreitä ja rautatielääkäreitä koskevia kelpoisuusvaatimuksia. Vaatimuksia täsmennettäisiin siten, että kelpoisuutta ei voisi saada henkilö, jonka oikeuksia toimia lääkärin ammatissa on rajoitettu tavalla, joka rajoittaa toimimista rautatielääkärinä tai merimieslääkärinä.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Liikenteen palveluista annetun lain 109 a § ja laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain 13 §:n 4 momentti olisivat voimassa 30.6.2021 saakka.

Mitä seuraavaksi?

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan eduskunnan verkkosivuilla (tulevia täysistuntoja).

Lähetekeskustelun jälkeen esitys siirtyy liikenne- ja viestintävaliokuntaan, jonka mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.

Lisätietoja

ylitarkastaja Katja Peltola, p. 050 530 2175