Laivojen rikkivalvonta alkaa tammikuussa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 12.12.2014 14.31
Uutinen
Rahtilaiva (kuva Rodeo)
Rahtilaiva (kuva Rodeo)

Laivojen uudet rikkirajoitukset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2015. Rikkidirektiivin ja sen taustalla olevan IMOn päätöksen noudattamista valvoo Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa.

Tarkastukset hoidetaan riskiperusteisesti kohdentamalla. Tämä tarkoittaa sitä, että tarkastukseen valitaan aluksia, joilla on korkeampi riskiprofiili mm. aluksen historian ja aikaisempien tarkastusten vuoksi.

Tarkastukset suorittavat Trafin satamavaltiotarkastajat, jotka myös koulutetaan ja valtuutetaan rikkidirektiivin mukaiseen valvontaan.

Vuoden 2015 alkupuolella rikkidirektiivin noudattamista valvotaan tehostetusti. EU-tasolla on jäsenvaltioiden kesken myös sovittu, että alusten henkilökunnalle jaetaan tietoa uusista määräyksistä ja niiden vaikutuksesta. Kampanjan aikana tarkastetaan runsaasti aluksia ja otetaan aluksilta polttoainenäytteitä rikkipitoisuuden selvittämiseksi.