Liikenneministeri Kyllönen: Jokainen säästetty öljylitra vähentää päästöjä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2012 9.53
Uutinen

Liikenneministeri Merja Kyllönen linjasi liikennesektorin ilmasto- ja energiakysymyksiä puhuessaan Greenpeacen seminaarissa Helsingissä. Kyllönen suuntaisi liikenteen ilmastopoliittisia toimenpiteitä vahvemmin energiatehokkuuden ja energiansäästön suuntaan. Jokainen säästetty öljylitra on myös kustannussäästö.

- Fossiilisen öljyn kulutuksen vähentäminen on liikenteen ilmastopolitiikan peruslähtökohta. Öljyn kulutukseen voidaan vaikuttaa pääasiassa kolmella tavalla: joko liikennemääriä vähentämällä, liikenteen energiatehokkuutta lisäämällä tai korvaamalla fossiilista öljyä muilla polttoaineilla, kuvasi ministeri Kyllönen puheessaan.

Ministeri Kyllönen muistutti kuitenkin, että liikkumisen rajoittaminen ei ole vaihtoehto, sillä yhteiskunnan toiminta edellyttää liikennettä. Kansalaisilla olisi oltava tasapuoliset ja kohtuuhintaiset liikkumismahdollisuudet. Mutta jos liikkumista ei rajoiteta, kuinka liikennemääriä voidaan vähentää?

- Vastaus on teoriatasolla yksinkertainen. Rakennetaan sellaista yhdyskuntaa, jossa liikkuminen ei aina vaadi autoa, ja innostetaan ihmisiä valitsemaan muu liikkumismuoto kuin henkilöautolla yksin ajaminen. Jos ihminen itse saa päättää, hän todennäköisesti hakee tarvitsemansa palvelut mieluummin läheltä kuin kaukaa, vastasi ministeri omaan kysymykseensä.

- Liikennemäärien kasvun hillinnän lisäksi toinen tärkeä liikenteen päästövähennyskeino on liikenteen energiatehokkuuden parantaminen. Uusien henkilöautomallien kulutusta on viime vuosina pienennetty ja teollisuuden tavoitteena on auto, jonka kulutus jäisi kolmeen tai neljään litraan sadalla kilometrillä. Tämä ei ole huono asia kuluttajan kukkaronkaan näkökulmasta.

Ministeri Kyllönen myös muistuttaa, että polkupyörän, metron ja junan energiatehokkuus per kuljetettava on omaa luokkaansa, paljon parempi kuin autojen.

Kolmas tärkeä keino liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi on vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön lisääminen. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset biopolttoaineet kuten etanoli ja biodiesel sekä maa- ja biokaasu. Näiden ilmastohyöty syntyy siitä, että raaka-aine maakaasua lukuun ottamatta, on uusiutuvaa.

- Koko elinkaarta tarkastellen biopolttoaineet eivät tietenkään ole nollapäästöisiä, koska niiden tuotanto, jalostaminen ja kuljettaminen aiheuttavat omat päästönsä. Lisäksi biopolttoaineilla voi olla hankalia vaikutuksia myös ruuan hintaan. Suuri osa nykyisistä biopolttoaineista tehdään viljelykasveista, jotka ovat joko poissa ruokakäytöstä tai kilpailevat maasta ja vedestä ruoantuotannon kanssa, huomauttaa ministeri Kyllönen huolestuneena.

- Ilmastotalkoissa vahvimpia välineitä ovat yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja lähipalvelujen saatavuuden varmistaminen, kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen edistäminen sekä entistä vähäpäästöisempi ajoneuvoteknologia. Lisähyötynä mainittakoon liikenteen sujuvuuden ja liikenneturvallisuuden parantuminen, kaupunkien ilmanlaatu- ja meluongelmien vähentyminen sekä kansanterveyden kohentuminen lisääntyneen liikunnan myötä, ministeri Kyllönen listaa.

Liikenneministeri Merja Kyllönen puhui Greenpeacen Energiatehokasta liikennettä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi -seminaarissa Helsingissä 19. syyskuuta 2012.