Liikenneministeri Vehviläinen: Taksipalvelut on turvattava kuntaliitoksissa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2008 9.15
Tiedote

Alueellisesti laajoissa kunnissa ja nyt erityisesti kuntaliitosten seurauksena on eri puolilla Suomea noussut huoli haja-asutusalueiden taksipalveluiden turvaamisesta.

Liikenne- ja viestintäministeriö edellyttää, että taksipalveluiden turvaamiseksi lääninhallitukset seuraavat tarkkaan palvelujen saatavuuden kehitystä uusien laajojen kuntien alueella ja puuttuu kaikin käytettävissä olevin keinoin palvelun puutteisiin.

Uusien lupien osalta lääninhallitusten täytyy harkita eri keinoja palvelujen säilymiseksi koko uuden kunnan alueella. Yksi tällainen keino on asettaa lupaan vanhan kunnan asemapaikka. Tämä on mahdollista ainakin tapauksissa, jossa muita hakijoita ei yhteiskäsittelyssä ole, jolloin lain paremmuusjärjestystä koskevat säännötkään eivät tätä estä.

- Tarkka asemapaikan määrittely taksilain mukaan on erityisesti tarpeellista haja-asutusalueilla ja pinta-alaltaan suurissa kunnissa sekä kuntaliitostilanteissa, sanoo liikenneministeri Anu Vehviläinen.

- Jos taksit kulkevat kyliin aina kuntakeskuksesta, niin se merkitsee nousevia kuljetuskustannuksia kunnille ja sairasmatkoja korvaavalle Kansaneläkelaitokselle. Myöntämällä yksilöityjä asemapaikkoja myös kyliin turvataan julkisen liikenteen verkon ja kyytitakuun toteutuminen lähellä kuntalaisia, ministeri Vehviläinen toteaa.

Ministeriö myös edellyttää, että lääninhallitusten on oltava aktiivisesti yhteistyössä paikallisten autoilijoiden kanssa ajovuorojärjestysten ja päivystyssopimusten aikaansaamiseksi, vaikka aloite lain mukaan onkin tässä asiassa alalla itsellään.

Taksipalvelut uhkaavat heiketä monilla paikkakunnilla varsinkin haja-asutusalueilla sen vuoksi, että näille paikkakunnille ei enää lainkaan haeta uusia taksilupia. Lääninhallitusten tulee huolehtia aktiivisesti alalle houkuttelusta, tiedottaen esimerkiksi Internet-sivuillaan avoinna olevista luvista ja siitä, että taksiliikennelain mukaan myös sivutoimisuus on mahdollista.


Lisätietoja

erityisavustaja Kari Jääskeläinen, puh. (09) 160 28325 tai 044 0581 030 tai
ylijohtaja Juhani Tervala, puh. (09) 160 28482 tai 050 552 7260