Lisätietoa Saimaan kanavan huoltotien liikenteen rajoittamisesta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 12.12.2017 18.27
Tiedote

Venäjän liikenneministeriö kertoi viime viikolla päätöksestä rajoittaa linja-autoliikennettä Saimaan kanavan huoltotiellä 11.12.2017-31.3.2018. Tiistaina 12. joulukuuta saatujen lisätietojen mukaan rajoitus koskee kaikkea linja-autoliikennettä, myös Suomesta tulevaa. Venäjän liikenneministeriö perustelee päätöstä liikenneturvallisuussyillä.

Rajoituksen voimassaolon ajan Brusnitsnojen rajanylityspaikan kiertotie on tarkoitus järjestää Torfjanovkan ja Svetogorskin rajanylityspaikkojen kautta.

Rajoittamispäätös aiheuttaa toimia Suomenkin puolella. Linja-autoliikenne ohjataan Nuijamaan rajanylityspaikan sijaan Imatralle tai Vaalimaalle.

Asia on esillä liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiaisen ja Venäjän varaliikenneministeri Sergei Aristovin tapaamisessa Helsingissä 14. joulukuuta.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Ari-Pekka Manninen, p. 050 594 2679

toimistopäällikkö Seppo Kykkänen, p. 040 015 2868