Luotsauslain uudistaminen käynnistyy

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 31.3.2021 10.04 | Julkaistu suomeksi 1.4.2021 klo 11.49
Tiedote
(Kuva: Shutterstock)
(Kuva: Shutterstock)

Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt hankkeen luotsauslain uudistamiseksi. Tavoitteena on saada uusi lainsäädäntö voimaan vuoden 2023 alussa.

Tarve lain uudistamiseksi on tullut alan toimijoilta. Voimassa olevaa luotsauslakia pidetään monitulkintaisena ja osin epäjohdonmukaisena. Lakia on tarve selkeyttää ja päivittää vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeita. Muutoksia toivotaan erityisesti luotsien pätevyyskirjoja ja koulutusta koskeviin säännöksiin.

Lisäksi koronapandemia on nostanut esiin tarpeen arvioida pysyviä poikkeamismahdollisuuksia, joilla varauduttaisiin tuleviin poikkeuksellisiin tilanteisiin esimerkiksi säätämällä viranomaisille riittävät reagointimahdollisuudet.

Hankkeessa tarkastellaan mahdollisuuksia päivittää lakia myös muilta osin vastaamaan alan muuttuneita tarpeita.

Lakimuutosta valmistellaan tiiviissä yhteistyössä alan toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Tarkoituksena on saada muutosehdotukset eduskunnan käsiteltäviksi syksyllä 2022.

Lisätietoja

ylitarkastaja Katja Peltola, p. 050 530 2175