LVM:n tulevaisuuskatsaus: Digitaalisuus luo hyvinvointia ja kasvua

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.2014 9.32
Tiedote

Digitaalisuus läpäisee koko yhteiskunnan, ja digitaalisen tiedon hyödyntämisestä on tullut kasvun ja kilpailuedun keskeinen kiihdytin sekä pohja tulevaisuuden hyvinvoinnille. Digimurros vaikuttaa vahvasti kaikkien ihmisten arjessa. Digitaalisuus vaikuttaa voimakkaasti myös liikenteeseen.

Näin todetaan liikenne- ja viestintäministeriössä virkamiestyönä laaditussa liikenteen ja viestinnän tulevaisuuskatsauksessa, joka julkaistiin 3. lokakuuta. Digitaalisen tiedon lisäksi katsauksen pääteemoina ovat liikenne ja viestintä palveluna sekä infrastruktuuri kasvun alustana.

Tulevaisuuden liikennejärjestelmä muodostuu infrastruktuurin, palveluiden ja tiedon yhteen toimivasta kokonaisuudesta. Tulevaisuuden liikenne halutaan nähdä aidosti palveluna. Liikennejärjestelmien digitalisoituessa fyysinen liikkuminen ja digitaalinen asiointi korvaavat ja täydentävät toisiaan. Asiakkaat ovat yhä tiiviimmin mukana palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä.

Tiedon hyödyntäminen ja edistykselliset ICT-ratkaisut osaltaan parantavat myös liikenteen sujuvuutta, turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Näin ne auttavat vastaamaan liikennepolitiikan perinteisiin haasteisiin.

Suotuisa kehitys edellyttää, että Suomeen syntyy edistyksellisiä, huippulaatuisia viestintäverkkoja, jotka vastaavat kasvavaan tarpeeseen ja kiihdyttävät digitaalisten palveluiden tarjontaa ja käyttöä. Viestintäverkkojen ja muun infrastruktuurin potentiaali erilaisille palveluille ja innovatiiviselle käytölle tulee käyttää hyväksi täysimääräisesti.

Tulevaisuuskatsaus perustuu kesäkuussa 2014 julkaistuun tausta-aineistoon. Aineisto laadittiin sidosryhmien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella. Tulevaisuuskatsauksen tausta-aineisto oli toukokuussa 2014 kolmen viikon ajan wiki-alustalla sidosryhmien ja kaikkien muiden kiinnostuneiden avoimesti kommentoitavana. Joukkoistaminen sai hyvän vastaanoton: erilaisia kommentteja ja ehdotuksia saatiin noin 450.

Liikenne- ja viestintäministeriö laati tulevaisuuskatsauksensa valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta puolueiden käyttöön hallitusneuvotteluita varten. Ministerit eivät ole millään tavoin osallistuneet aineiston laadintaan.

Tulevaisuuskatsaus ja tausta-aineisto ovat saatavilla ministeriön verkkosivuilla.


Lisätietoja:
kansliapäällikkö Harri Pursiainen, p. 0295 34 2389
liikenneneuvos, johtava asiantuntija Petri Jalasto, p. 0295 34 2509