Massamaisen verkkovalvonnan vaihtoehdotkin selvitettävä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 1.10.2014 10.50 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 10.37
Uutinen
Verkkokaapeleita (Kuva: Rodeo)
Verkkokaapeleita (Kuva: Rodeo)

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen epäilee, että verkkovalvontaa koskevassa keskustelussa luodaan tasapuolisen arvioinnin sijasta perusteluja sähköisen viestinnän laajalle valvonnalle. Pursiainen otti asiaan kantaa Helsingissä Finnet-päivillä 1. lokakuuta 2014 pitämässä puheessaan.

Verkkovalvonta on ollut otsikoissa muun muassa puolustusministeriön tiedonhankintalakityöryhmän työn tiimoilta. Työryhmässä pohditaan onko Suomessa tarvetta lisätä puolustusvoimien verkkotiedusteluoikeuksia.

- Pahassa maailmassa voi olla tarpeellista lisätä viranomaisten toimivaltaa viestintäverkoissa ja on tilanteita, joissa viestinnän luottamuksellisuutta joudutaan loukkaamaan, totesi Pursiainen puheessaan.

Pursiainen on kuitenkin sitä mieltä, että nyt keskustelun kohteena on yksittäisten tilanteiden sijasta viranomaisen yleinen oikeus päästä tiedustelemaan ihmisten viestintää verkossa.

- Sanotaan, että viranomaisia ei kiinnosta kuin pieni osa viestinnästä. Mutta tuota pientä osaa ei voi seuloa verkosta, jollei kaikkea viestintää alisteta tiedustelun kohteeksi. Siinä mielessä verkkovalvonta poikkeaisi nykyisistä viranomaisoikeuksista.

Perusteellinen selvitys ennen toimintaa

Pursiainen nosti esiin kolme asiaa, jotka on selvitettävä ennen kuin massamainen verkkovalvonta voidaan hyväksyä.

- Ensinnäkin on osoitettava mikä on se yhteiskunnallisesti elintärkeä syy, jonka saavuttamiseksi tiedustelutietoja tarvitaan. Muiden maiden esimerkki ei ole riittävä syy. Toiseksi on osoitettava, että juuri verkkovalvonta on tehokas keino saada aikaan haluttu tulos, Pursiainen listasi.

- Lisäksi tulee osoittaa, että tiedusteluoikeudesta saatava yhteiskunnallinen hyöty on suurempi kuin se vahinko, joka perusoikeuksien loukkaamisesta syntyy.

Liikenne- ja viestintäministeriö on verkkovalvonnasta käydyssä keskustelussa korostanut viestinnän korkean luottamuksellisuuden ja kansalaisten perusoikeuksista huolehtimisen tärkeyttä.

- Luottamus viestintään on tärkeä yhteiskunnallinen arvo. Sitä Suomen kannattaa vaalia jo kilpailukykytekijänä. Tässä jaamme ajatukset elinkeinoelämän kanssa, Pursiainen lisäsi.

Laajemmalle verkkotiedustelulle voi olla tarve, mutta käytännön vaihtoehdot ja todellinen tarve on selvitettävä ennen toimeenpanoa. Tähän selvitystyöhön ministeriö haluaa antaa apunsa.