Matti Roine selvittämään tieliikenteen turvallisuustoiminnan työnjakoa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 3.9.2013 14.47
Tiedote

Liikenneministeri Merja Kyllönen on nimittänyt tekniikan tohtori Matti Roineen arvioimaan vaihtoehtoisia Liikenneturvan ohjaus- ja hallinnointimalleja sekä selvittämään liikennehallinnon työnjakoa tieliikenteen turvallisuuden tutkimuksen, tilastoinnin ja viestinnän osalta.

Roineen toimikausi selvitysmiehenä alkaa 1. syyskuuta. Työn tulee olla valmis 31. lokakuuta 2013 mennessä.

Roineen tehtävänä on löytää Liikenneturvan ohjaukseen ja hallinnointiin malli, joka antaa parhaat edellytykset Liikenneturvan toiminnan jatkuvuudelle ja työn tulosten tehokkaalle hyödyntämiselle. Esillä on kaksi vaihtoehtoa, joista toisessa Liikenneturvan ohjaus- ja hallinnointimalli selkeytetään pitkälti nykyiseltä pohjalta. Toisessa vaihtoehdossa tarkastellaan uudenlaista mallia, jossa Liikenneturvasta muodostettaisiin valtion kokonaan omistama valtionosakeyhtiö.

Selvitysmiehen tehtävänä on myös pohtia tieliikenteen turvallisuutta koskevan tiedotus-, valistus- ja tutkimustoiminnan sekä tilastoinnin työnjakoa. Toiminnot jakautuvat tällä hetkellä usealle liikennehallinnon eri organisaatiolle. Työjakotarkastelun tavoitteena on varmistaa, että kyseiset toiminnot eivät olisi päällekkäisiä vaan täydentäisivät toisiaan siten, että tieliikenteen turvallisuustoiminnan vaikuttavuus paranisi.

Työ liittyy erityisesti sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla olevaan liikennevakuutuslainsäädännön kokonaisuudistukseen ja valtionhallinnon ydintoimintoanalyysin yhteydessä tehtyyn ehdotukseen liikennehallinnon työnjaon selkiyttämisestä.

Selvitysmiehen työn tueksi ministeriö asettaa asiantuntijoista koostuvan taustaryhmän. Taustaryhmään kutsutaan liikenne- ja viestintäministeriön edustajien lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin, Liikenneviraston, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Liikenneturvan ja Liikennevakuutuskeskuksen edustajia. Tarkoitus on, että kuultavana ovat myös Liikenneturvan jäsenjärjestöjen ja muiden keskeisten sidosryhmien edustajia.

Lisätietoja

yli-insinööri Marcus Merin, p. 0295 342 374