Meriturvallisuuteen parannuksia

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 8.12.2011 14.05
Tiedote

Meriturvallisuus paranee ja uusien merionnettomuuksien riski pienenee. Esimerkiksi alusliikenteen raportointi- ja ilmoittautumismenettelyistä ja avun tarpeessa olevien alusten vastaanottamisesta sovitaan jatkossa lainsäädännön tasolla.

Hallitus esitti alusliikennepalvelulain muuttamista 8. joulukuuta. Laki tulee voimaan 1. tammikuuta 2012. Lailla pannaan täytäntöön ns. VTM-seurantadirektiivi.

Direktiivin mukaisesti avun tarpeessa olevien alusten vastaanottamiselle laaditaan suunnitelma. Direktiivi edellyttää myös merenkulun tiedonhallintajärjestelmän kehittämistä.

Myös vaarallisten tai ympäristöä pilaavien aineiden aluskuljetuksiin liittyviin ilmoitusvelvollisuuksiin tulee muutoksia.

Lakimuutoksella edistetään ympäristönsuojelua ja ehkäistään merionnettomuuksien riskejä. Laki tulee voimaan 1. tammikuuta 2012.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Risto Saari, p. 09 160 28311, 040 829 8132