Ministeri Berner: Haluamme löytää rakentavia ratkaisuja joukkoliikenneleikkausten vaikutusten minimoimiseksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 25.9.2015 16.27
Uutinen

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tapasi 25. syyskuuta maakuntien, kuntien ja Ely-keskusten edustajia Helsingissä keskustellakseen junaliikenteen uuden ostoliikennesopimuksen vaikutuksista. Paikalla oli ministeriön ja VR-Yhtymä Oyj:n johtoa. Hallitusohjelmassa on päätetty kohdistaa 15 miljoonan euron säästöt joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen. Liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiovarainministeriön budjettiehdotuksissa siitä on kohdennettu pääosa eli 13,5 miljoonaa euroa junaliikenteen osto- ja velvoiteliikenteeseen. LVM ja VR ovat sopimusneuvotteluissa hakeneet mallia, joka toteuttaa hallitusohjelman säästötavoitetta siten, että junaliikenteen ostot kuitenkin palvelisivat mahdollisimman montaa matkustajaa. Valmistelun aikana LVM on selvittänyt myös poistuvia junavuoroja korvaavia linja-autovuoroja alueittain. Poistuvia junavuoroja ollaankin korvaamassa markkinaehtoisella linja-autoliikenteellä ilman valtion tukea. - Leikkauspäätös on erittäin vaikea, mutta ministeriöllä on halu löytää rakentavia ratkaisuja maakuntien ja kuntien kanssa leikkausten vaikutuksen minimoimiseksi ja korvaavien yhteyksien luomiseksi, sanoi ministeri Berner. - Nyt on myös mahdollisuus aidosti arvioida, mikä on junaliikenteen tulevaisuus Suomessa. Tavoittelemme kilpailun ja sääntelyn purkamista ja markkinaehtoisen liikenteen lisääntymistä. Rakennamme pitkällä tähtäimellä liikennepalveluihin kestävää ratkaisua, joka toimii liikennemuotoneutraalisti, totesi ministeri Berner. Ministerille luovutettiin useiden eri alueiden vetoomuksia ja kansalaisadresseja junayhteyksien ja -vuorojen säilyttämiseksi. Ministeri Berner pitää vuoropuhelua alueiden ja kansalaisten kanssa tärkeänä jatkossakin. Keskustelutilaisuudessa eniten palautetta annettiin lopetetuiksi suunnitelluista reiteistä: Helsinki-Karjaa Y-juna, Joensuu-Nurmes, Jyväskylä-Haapamäki-Seinäjoki sekä Tampere-Keuruu. Keskustelutilaisuudessa esille tuli myös useita ehdotuksia VR:n henkilöliikenteen yksinoikeuden purkamisesta, jotta markkinoille tulisi muita toimijoita.


Taustaa osto- ja velvoiteliikenteen sopimuksesta

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ja VR-Yhtymä Oy (VR) pääsivät 15. syyskuuta yhteisymmärrykseen junaliikenteen ostoista ja velvoiteliikenteen täsmennyksistä vuosille 2016-2019. Nykyisen sopimuksen voimassaolo päättyy 31.12.2015. Osto- ja velvoiteliikenteen aikatauluja tarkennetaan syksyn aikana ja ne tulevat voimaan 27.3.2016. Syksyn aikana viimeisteltävä sopimus viedään raha-asiainvaliokunnan hyväksyttäväksi.

VR:llä on rautateiden henkilöliikennekuljetusten yksinoikeus vuoden 2024 loppuun asti. VR ajaa markkinaehtoista liikennettä liiketaloudellisin perustein ilman valtion korvausta. Yksinoikeuden vastapainoksi VR on velvoitettu ajamaan myös ns. velvoiteliikennettä, joka ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa, mutta josta valtio ei erikseen suorita korvausta. Näiden lisäksi LVM ostaa VR:ltä sellaista liikennettä, joka ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa ja joka ei sisälly velvoiteliikenteeseen.