Ministeri Berner: Omistajaohjaus syytä pitää erillään regulaatiosta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 18.12.2015 14.26
Tiedote

Finavia Oyj:n hallitus on tänään tehnyt päätöksiä koskien ei-suojaaviin johdannaissopimuksiin liittyviä vastuukysymyksiä. Omistajan eli liikenne- ja viestintäministeriön rooli on ollut varmistaa, että yhtiön hallitus toimii huolellisesti. Liikenne- ja viestintäministeriö katsoo, että yhtiön toimet asian selvittämiseksi mm. Finanssivalvonnan ja poliisitutkinnan toimenpitein kuvastavat hyvin hallituksen pitkäjänteistä sitoutumista asian selvittämiseksi. Omistajan saaman selvityksen mukaan yhtiön päätökset perustuvat huolelliseen harkintaan.

Yhtiön hallituksen tilanne ja päätösvaltaisuuden säilyminen on ollut jatkuvassa seurannassa. Omistajalla on ollut ja on jatkuva valmius täydentää yhtiön hallitusta nopeasti tarpeen vaatiessa.

- Finavian merkitys Suomelle on merkittävä, ehkä merkittävämpi kuin yleisesti tiedostetaan. Vaikka tämä ei-suojaaviin johdannaissopimuksiin liittyvä asiakokonaisuus onkin ollut yhtiön taloudellista asemaa haitannut tekijä jo usean vuoden ajan, yhtiön taloudellinen asema ei ole ollut vaarassa. Yhtiö on hyvässä taloudellisessa kunnossa, sanoo ministeri Berner.

Myös tulevaisuudessa on tärkeää huolehtia siitä, että yhtiölle taataan myös valtio-omistajan toimin edellytykset menestyä.

- Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että huolehditaan omistajaohjauksen ja regulaation erillisyydestä. Omistajaohjauksen tehtävä on huolehtia yhtiön kokonaisvaltaisesta edusta valitsemalla ja erottamalla hallitus. Hallitusvalinnoissa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota valittujen henkilöiden yhtiön etua tukevaan osaamiseen ja mahdollisuuteen sitoutua yhtiöiden toimintaan. Regulaattorin tehtävä on tehdä linjauksia, jotka saattavat olla jopa ristiriidassa yksittäisten yhtiöiden edun kanssa. Tällaisia asioita voivat olla esim. alueellinen liikennepalveluiden saavutettavuus ja yhtiön kannattavuus, Berner sanoo.

Lisätietoja:

Kehittämisyksikön johtaja Juhani Damski, p. 050 347 1500

Anne Berner