Ministeri Kyllönen: Arktisen alueen osaaminen avaa uusia mahdollisuuksia koko Suomelle

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 8.10.2012 13.03
Uutinen

- Arktinen alue on voimakkaan muutoksen kohteena. Muutoksen ymmärtämiseen, siihen sopeutumiseen ja sen hyödyntämiseen Suomella on huippuosaamista. Tämä osaaminen on perustana liiketoiminnan kehittämiselle, ympäristö- ja turvallisuuskysymyksille sekä kansainväliselle toiminnallemme, liikenneministeri Merja Kyllönen totesi tulevaisuusselonteon valmisteluun liittyvässä keskustelutilaisuudessa Oulun yliopistolla 8. lokakuuta.

Valtioneuvoston kanslian ja Oulun yliopiston järjestämä keskustelutilaisuus herätteli yleisöä pohdiskelemaan, mitä uusi pohjoisen maantiede merkitsee Suomen tulevaisuuden ja mahdollisuuksien kannalta.

Hyvät ja toimivat liikenneyhteydet ovat tärkeä tekijä kasvun mahdollistajana ja ylläpitäjänä. Pohjoisen liikenneyhteyksien kehittäminen on ollut mukana useissa tulevaisuutta koskevissa skenaarioissa. Liikenneministeriö selvittääkin parhaillaan kaivoshankkeiden ratatarpeita.

Arktinen osaaminen meriliikenteen ohjauksen, jäänmurtotoiminnan ja esimerkiksi ilmatieteen laitoksen sää- ja jäätietopalvelujen osalta on Suomessa maailmanluokkaa ja sillä voi olla merkittävää kaupallistakin merkitystä kun toimeliaisuus jäämerellä kasvaa, pohti ministeri Kyllönen.