Ministeri Kyllönen haluaa liikenneturvallisuusajattelun selkäytimeen

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 3.11.2011 10.15
Tiedote

Suomessa liikenneturvallisuustyö on tuottanut tuloksia, mutta silti meillä on väestöön suhteutettuna liikennekuolemia 40 prosenttia naapurimaatamme enemmän, totesi liikenneministeri Merja Kyllönen liikenneturvallisuusseminaarissa Helsingissä.

Liikenneministeri Kyllösen mielestä kysymys on löyhästä asennoitumisesta liikenneturvallisuuteen. Hetkittäin se näkyy provokaationa median lööpeissä ja kansalaiskeskusteluissa, mutta ikävästi myös ihmisten, yritysten ja valtiovallan toiminnassa.

- Ruotsissa voi huoletta astua jalkakäytävälle silmät aamun sanomalehdessä. Ruotsalaiset polkevat välittömästi jarrua, jos havaitsevat jalankulkijan aikomuksen ylittää suojatie. Suomessa autoilija painaa kaasua, jotta jalankulkija ymmärtää olla astumatta auton eteen, ministeri Kyllönen vertailee.

Erityisesti Kyllönen on huolissaan siitä, että suomalaisille ei tunnu olevan selvää se, että alkoholi ja autoilu eivät sovi yhteen. Suomessa alkoholi on joka neljännen liikennekuoleman syy. Promillerajan laskemisessa 0,2 promilleen ei Kyllösen mielestä ole kyse moralisoinnista, vaan ihmishengistä.

Tieliikenteen suunnitteluun enemmän turvallisuusajattelua

Ministeri Kyllönen peräänkuuluttaa liikenneturvallisuuden nollavisiota, joka nostaa ihmisen hengen ja terveyden ensisijaiseksi arvoksi myös tieliikenteessä. Tämä ajattelutapa on ollut ohjenuorana lento-, laiva- ja raideliikenteen sekä työturvallisuuden kehittämisessä jo selvästi ennen tieliikennettä.

- Jokainen liikennekuolema on jollekin henkilökohtainen järkytys ja siksi nollavisio on kaikessa idealismissaankin perusteltu.

- Olen tietoinen, ettei muutos tapahdu vain asenteita muuttamalla, vaan tarvitaan myös rahaa. Esimerkiksi liikenteen investointien hyöty- ja kustannuslaskelmissa tulisi huomioida myös turvallisuus. Jatkossa listojen kärkeen tulisi siivilöityä ne hankkeet, joilla on vahvat vaikutukset liikenteen turvallisuuteen, ministeri Kyllönen linjaa.

Ajattelutavan muutos pätee myös liikennettä koskevaan koulutukseen. Erityisesti ammattiliikenteessä on hyväksyttävä se, että kerran opitut taidot vaativat päivittämistä. Hyvänä esimerkkinä Kyllönen pitää uutta raskaan liikenteen ammattipätevyyslakia, jolla taataan säännöllinen jatkokoulutus ammattikuljettajille. Ministeri uskoo, että koulutuksessa syntyy turvallisen ajamisen ahaa-elämyksiä jo kannuksensa hankkineille konkareillekin.

- Liikenteen turvallisuus on osa arjen perusturvallisuutta. Se on tunne, että voin luottavaisin mielin kävellä, matkustaa linja-autossa tai suhauttaa lentoteitse lomakohteeseen. Omalta osaltani lupaan tehdä parhaimpani, jotta Suomi ajaa turvallisesti Ruotsin kiinni liikenneturvallisuudessa. Maaotteluhenki ei ole pahitteeksi, kunhan se pysyy pelisääntöjen ja reilun urheiluhengen puitteissa, summaa ministeri Kyllönen.

Liikenneministeri Merja Kyllönen puhui liikennealan toimijoille suunnatussa liikenneturvallisuusseminaarissa Helsingissä 3. marraskuuta 2011. Tilaisuuden järjesti Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Lisätietoja:

Erityisavustaja Sauli Hievanen, p. 0400 165 004