Pohjoiseurooppalainen ilmatilan lohko lyhentää lentoaikoja

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2012 13.41 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 14.40
Tiedote

Hallitus esittää pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilan lohkon (NEFAB) perustamista koskevan valtiosopimuksen hyväksymistä. Suomi, Latvia, Norja, ja Viro allekirjoittivat sopimuksen kesäkuussa 2012 Tallinnassa.

Sopimuksen tavoitteena on lisätä lentoturvallisuutta, vähentää ympäristöhaittoja ja alentaa kustannuksia.

Tavoitteisiin päästään tehostamalla sopimusvaltioiden ilmatilan käyttöä muun muassa tarjoamalla mahdollisuus suoremmille lentoreiteille ja tehokkaammalle reittien käytettävyydelle. Lentoliikenteen tehokkuus vähentää polttoaineen kulutusta ja samalla myös hiilidioksidipäästöjä.

Lisäksi sopimuksella uudistetaan ilmatilan hallinnan rakenteita sekä luodaan edellytykset uusien teknisten ratkaisujen käyttöönotolle.

Lentomatkustajille uudistuksen on tarkoitus näkyä lentoliikenteen täsmällisyyden parantumisena sekä matka-aikojen lyhentymisenä.

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen pohjoiseurooppalaisesta toiminnallisesta ilmatilan lohkosta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä torstaina 13. syyskuuta 2012.

Pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilan lohkon perustamisen taustalla on EU-asetus, joka velvoittaa jäsenvaltiot perustamaan lohkot 4.12.2012 mennessä.

Lisätietoja: hallitusneuvos Maija Ahokas, p. 0295 34 2390