Radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteeseen esitetään muutosta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 22.6.2022 10.30 | Julkaistu suomeksi 28.6.2022 klo 14.25
Tiedote
Ihminen säätää radiota. (Kuva: Shutterstock)
Ihminen säätää radiota. (Kuva: Shutterstock)

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut 22.6.2022 arviomuistion televisio- ja radio-ohjelmistoja koskevasta siirtovelvoitteesta. Samalla annettiin säädöshankepäätös sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamiseksi radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteen osalta.

Arviomuistiossa esitetään televisio-ohjelmistoja koskevan siirtovelvoitteen säilyttämistä ennallaan ja radio-ohjelmistoja koskevan velvoitteen poistamista tai keventämistä teleyritysten osalta. Taloyhtiöiden ja muiden yhteisantennijärjestelmien ylläpitäjien osalta nykyinen siirtovelvoite säilyisi ennallaan. Siirtovelvoitteeseen ei esitetä laajennuksia.

Tällä hetkellä voimassa oleva siirtovelvoite velvoittaa kaapelitelevisioverkossa toimivia teleyrityksiä jakamaan Yleisradion televisio- ja radio-ohjelmistot verkossaan. Lisäksi yhteisantennijärjestelmien ylläpitäjiä, kuten taloyhtiöitä, velvoitetaan huolehtimaan Ylen tv- ja radio-ohjelmistojen saatavuudesta järjestelmissään.

Arviomuistion suosituksesta käynnistetään radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteen osalta säädöshanke sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamiseksi. Hankkeessa esitetään radio-ohjelmistoja koskevan siirtovelvoitteen poistamista tai keventämistä teleyritysten osalta. Hankkeen yhteydessä selvitetään muun muassa mahdollista siirtymäaikaa lain voimaantulolle.

Nopeampia yhteyksiä kaapelilaajakaistassa

Teleyrityksiä koskevan siirtovelvoitteen poistaminen tai keventäminen radio-ohjelmistojen osalta mahdollistaisi teleyrityksille tehokkaamman verkon käytön esimerkiksi nopeampien yhteyksien tarjoamiseksi kaapelilaajakaistassa.

Kaapeliradion käyttäjämäärä on pieni suhteessa esimerkiksi kaapelitelevision käyttäjämäärän. Kaapeliradio on kytkettynä verkkoon arviolta 50 000 kotitaloudella, joista aktiivisesti kaapeliradiota käyttää luultavasti vielä pienempi joukko. Käyttäjien lukumäärästä ei ole olemassa tarkkaa tietoa.

Vaikka joillekin kotitalouksille siirtymä kaapeliradiosta muihin vastaanottotapoihin voi olla haastava, kaapeliradiolle on olemassa helposti ja edullisesti saatavilla olevia vaihtoehtoisia vastaanottotapoja. Ylen radiokanavia voi kuunnella esimerkiksi maanpäällistä antenniverkkoa hyödyntävällä pöytäradiolla tai nettiradiolla.

Ei merkittävää heikennystä vaaratiedottamiseen

Nyt julkaistu arviomuistio oli lausuntokierroksella 10.3.-25.3.2022. Lausuntoja saatiin yhteensä 22 kappaletta. Osa lausunnonantajista korosti radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteen tärkeyttä erityisesti vaaratiedottamisen kannalta.

Ylen vaaratiedottaminen perustuu monikanavaisuuteen. Tällä hetkellä Yle välittää vaaratiedotteita lain mukaisesti radiossa ja vaaratiedotteen antavan viranomaisen päätöksestä myös televisiossa. Lisäksi vaaratiedotteet välitetään 112 Suomi -mobiilisovellukseen. Liikenne- ja viestintäministeriön oman arvion mukaan siirtovelvoitteen poistaminen tai keventäminen ei merkittävästi heikentäisi vaaratiedottamista.

Mitä seuraavaksi?

EU:n teledirektiivi mahdollistaa jäsenvaltioille siirtovelvoitteiden asettamisen tietyin edellytyksin. Velvoitteita voidaan asettaa, jos merkittävä määrä kyseisten verkkojen ja palvelujen loppukäyttäjistä käyttää niitä pääasiallisena keinonaan vastaanottaa radio- ja tv-lähetyskanavia. Siirtovelvoitteiden on myös oltava välttämättömiä yleisen edun saavuttamiseksi. Siirtovelvoitteita on tarkasteltava säännöllisesti. Nyt julkaistu arviomuistio arvioi velvoitetta direktiivin mukaisesti.

Arviomuistion suosituksen mukaisesti käynnistetään hanke sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamiseksi radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteen keventämiseksi tai poistamiseksi teleyritysten osalta.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Inka Näkkäläjärvi, inka.nakkalajarvi(at)gov.fi, p. +358 295 342 052

erityisasiantuntija Lauri Mustonen, lauri.mustonen(at)gov.fi, p. +358 295 342 252

ylitarkastaja Roosa Patrakka, roosa.patrakka(at)gov.fi, p. +358 295 342 192

yksikön johtaja Sini Wirén, sini.wiren(at)gov.fi, p. +358 295 342 532