Rekoille jonotuspiennar koko Hamina-Vaalimaa-välille

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 9.11.2006 14.46
Tiedote
Rajanylitystä odottaville rekoille halutaan rakentaa yhtenäinen jonotuskaista koko Haminan ja Vaalimaan väliselle 40 kilometrin tieosuudelle.

Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt esittää ensi vuoden budjettiin perustienpidon määrärahoihin 2,5 miljoonan euron lisäystä. Tällä voidaan ensi kevään ja kesän aikana rakentaa jonotuskaista Haminasta Virojoen länsipuolelle kuluvana syksynä rakennettuun levennykseen saakka.

Kaista tehtäisiin leventämällä tien piennarta siten, että rekat voivat jonottaa pääosin ajoradan ulkopuolella.

Eduskunnan käsittelyssä olevaan lisätalousarvioon sisältyy jo ehdotus jonotuskaistan rakentamisesta Virojoelta Vaalimaalle. Lisäksi tarkoitus on investoida vaihtuviin nopeusrajoituksiin ja muuhun liikenteen telemaattiseen ohjaamiseen.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisen mukaan Vaalimaan raja-aseman tilannetta ei voida pysyvästi ratkaista ohjaamalla ongelmia muille raja-asemille. Työtä rajanylitysten sujuvoittamiseksi on edelleen jatkettava Suomen ja Venäjän yhteistyönä. Huovinen on keskustellut asiasta tänään myös pääministeri Matti Vanhasen kanssa.

Ensi vuoden talousarvioesitykseen sisältyy jo ehdotus Vaalimaan raja-aseman liikennejärjestelyjen ja uuden raskaan liikenteen etäjonotusjärjestelmän rakentamiseksi. Uusi järjestelmä voidaan ottaa käyttöön vuonna 2008.

Liikenne- ja viestintäministeriö seuraa Kaakkois-Suomen raja-asemien tilannetta päivittäin yhdessä tullin ja poliisin kanssa.

Lisätietoja

valtiosihteeri Perttu Puro, puh. (09) 160 28325 tai 040 779 3436
rakennusneuvos Mikko Ojajärvi, puh. (09) 160 28574 tai 0400 438 520