Taksiliikenteen enimmäistaksoihin korotuksia

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 19.6.2013 11.46
Tiedote

Taksiliikenteen enimmäiskuluttajahinnat nousevat keskimäärin 2,8 prosenttia. Valtioneuvosto antoi asiasta asetuksen 19. kesäkuuta. Asetus tulee voimaan 1. heinäkuuta 2013.

Muutoksen tavoitteena on, että taksiliikenteen hinnat vastaisivat palvelusta syntyviä kustannuksia niin, että hintoihin sisältyisi kohtuullinen voitto.

Asetuksessa on otettu huomioon taksialalle aiheutuneet kustannukset taksipalvelujen arvonlisäveron noususta. Vero nousi vuoden 2013 alussa 10 prosenttiin, mutta hintoja ei tuolloin nostettu vastaavasti.

Nyt enimmäishinnat vahvistettiin ensimmäistä kertaa verottomina. Taksiasiakkaalle on kuitenkin aina etukäteen kerrottava kokonaishinta, joka sisältää myös voimassa olevan arvonlisäveron.

Taksankorotus tarkoittaa valtiolle, kunnille ja Kelalle arviolta noin 12 miljoonan euron lisäkustannuksia vuodessa. Julkishallinnon osuus taksiliikenteen kokonaisliikevaihdosta eli reilusta miljardista eurosta oli vuonna 2011 noin 418 miljoonaa euroa eli 41 prosenttia.

Lisätietoja

Hallitusneuvos Irja Vesanen-Nikitin, p. 0295 342 544, [email protected]