Televisio- ja radiokanavien siirtovelvoitetta koskeva arviomuistio lausunnoille

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 10.3.2022 16.15 | Julkaistu suomeksi 11.3.2022 klo 16.53
Tiedote
Isä ja poika katsovat televisiota. (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi/LVM)
Isä ja poika katsovat televisiota. (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi/LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt siirtovelvoitetta koskevan arviomuistion lausuntokierrokselle. Lausuntoja voi antaa 25.3.2022 saakka.

Siirtovelvoite velvoittaa kaapelitelevisioverkossa toimivia teleyrityksiä jakamaan Yleisradion televisio- ja radio-ohjelmistot verkossaan. Lisäksi se velvoittaa yhteisantennijärjestelmien ylläpitäjiä, kuten taloyhtiöitä, huolehtimaan Ylen ohjelmistojen saatavuudesta järjestelmissään.

Arviomuistiossa ehdotetaan, että Ylen televisio-ohjelmistoja koskeva siirtovelvoite säilytettäisiin ennallaan. Myös yhteisantennijärjestelmän ylläpitäjiä koskeva velvoite säilyisi. Muistiossa suositetaan, että siirtovelvoitetta ei laajennettaisi esimerkiksi lisäämällä uusia kanavia velvoitteen piiriin.

Radio-ohjelmistojen osalta arviomuistiossa esitetään perusteita sekä velvoitteen säilyttämisen että purkamisen puolesta. Mahdollista olisi myös keventää siirtovelvoitetta radio-ohjelmistojen osalta. Mikäli radiota koskeva siirtovelvoite poistettaisiin tai sitä kevennettäisiin, Ylen radio-ohjelmien kaapelijakelu saattaisi päättyä ja kaapelitalouksien olisi käytettävä vaihtoehtoisia vastaanottotapoja, kuten antenniverkkoa.

EU:n teledirektiivi mahdollistaa jäsenvaltioille siirtovelvoitteiden asettamisen edellyttäen, että velvoitteita tarkastellaan säännöllisesti. Nyt julkaistun arviomuistion tarkoitus on arvioida siirtovelvoitetta direktiivin mukaisesti.

Mitä seuraavaksi?

Arviomuistion lausuntoaika päättyy 25.3.2022. Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset netissä www.lausuntopalvelu.fi tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Lausuntokierroksen jälkeen mahdollinen lain valmistelu jatkuisi virkamiestyönä ja muutosesitys annettaisiin syksyllä 2022. Mikäli lakiin ei tulisi muutoksia, siirtovelvoitteen arviointia jatkettaisiin säännöllisin väliajoin teledirektiivin edellyttämällä tavalla.

Lisätietoa:

Erityisasiantuntija Inka Näkkäläjärvi, inka.nakkalajarvi(at)gov.fi, p. +358 295 342 052

Erityisasiantuntija Lauri Mustonen, lauri.mustonen(at)gov.fi, p. +358 295 342 252

Suunnittelija Roosa Patrakka, roosa.patrakka(at)gov.fi, p. +358 295 342 192

Yksikön johtaja Sini Wirén, sini.wiren(at)gov.fi, p. +358 295 342 532