Tositelevisio hallitsee suomalaista tv-tarjontaa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.7.2013 10.30
Tiedote

Tositelevisio on liikenne- ja viestintäministeriön teettämän selvityksen mukaan suomalaisten maksuttomien tv-kanavien suurin yksittäinen ohjelmatyyppi. Toiseksi eniten ohjelma-aikaa saa ulkomainen fiktio ja kolmanneksi eniten viihde ja kevyt musiikki.

Suomalainen televisiotarjonta 2012 -raportin mukaan tosi-tv-ohjelmien osuus valtakunnallisten ilmaiskanavien tarjonnasta oli 21 %. Tositelevisiota tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa omana ohjelmatyyppinään.

Ulkomaisen fiktion osuus ohjelmista oli 19 % ja viihteen ja kevyen musiikin 14 %. Viihteen ja kevyen musiikin osuutta kasvatti erityisesti Kutosen ja sen edeltäjän The Voicen runsas musiikkivideotarjonta.

Elokuvien ja lifestyle-ohjelmien osuudet kanavien yhteenlasketusta tarjonnasta olivat kumpikin 9 %.

Vuodesta 2000 saakka tehdyn selvityksen luokitusta uudistettiin vuoden 2012 raportissa siten, että jäsennys on entistä tarkempi ja erottelukykyisempi. Uusi luokitus pyrkii myös kuvaamaan aiempaa todenmukaisemmin nykyistä ohjelmatarjontaa. Tosi-tv-ohjelmien lisäksi muun muassa lifestyle- ja kulttuuriohjelmat on irrotettu asiaohjelmista erillisiksi kategorioiksi.

Perinteisesti vakaviksi miellettyjen ohjelmatyyppien eli asiaohjelmien (12 %), ajankohtaisohjelmien (4 %), uutisten (3 %) ja kulttuuriohjelmien (2 %) yhteenlaskettu osuus kanavien tarjonnasta oli hieman yli viidenneksen. Lisäksi raportissa tarkasteltiin omina ohjelmaluokkinaan kotimaista fiktiota (2 %) sekä lastenohjelmia (4 %) ja urheilua (2 %), joiden tarjonta keskittyi selvästi tietyille kanaville

Suomalaista televisiotarjontaa koskevien raporttien tavoitteena on antaa määrällinen yleiskuva suomalaisten kanavien ohjelmistoista ja kokonaistarjonnasta. Raportissa tutkittiin valtakunnallisia maksuttomia kanavia Yle TV1, Yle TV2, Yle Fem, Yle Teema, MTV3, Sub, Ava, Nelonen, JIM, Liv, The Voice/Kutonen, TV5, SuomiTV ja Fox. Tiedot perustuvat viiden viikon otanta-aineistoon, joka kerättiin viikoilla 8, 16, 33, 42 ja 51.

Ohjelmatarjonnan
tuntimäärä kasvoi

Vuonna 2012 maksuttomien kanavien yhteenlaskettu ohjelmatarjonta oli otoksen perusteella keskimäärin 1354 tuntia viikossa eli 193 ohjelmatuntia vuorokaudessa. Viikkotasolla kanavien yhteenlaskettu ohjelmatarjonta kasvoi 135 tunnilla vuoteen 2011 nähden, mikä selittyy pääosin muutoksilla kanavakentässä. Ava siirtyi valtakunnalliseksi ilmaiskanavaksi ja Fox korvasi SuomiTV:n.

Vaikka maksuton ohjelmatarjonta kokonaisuudessaan kasvoi, moni vanhoista kanavista vähensi lähetyksiään. Tarjonta supistui tuntimäärällisesti kaikilla Ylen kanavilla sekä MTV3:lla ja Subilla. Nelonen Median maksuttomilla kanavilla eli Nelosella, Livillä ja Jimillä ohjelmatarjonta taas lisääntyi. TV5:n ja Kutosen ohjelmatarjonnan määrä pysyi lähes ennallaan.

Monipuolisinta ohjelmatarjonta oli ohjelmatyyppien mukaan tarkasteltuna TV2:lla ja MTV3:lla.

Suuri osa tutkittujen kanavien ohjelmista oli pohjoisamerikkalaista tuotantoa (39 %). Kotimaisen tuotannon osuus (35 %) laski viisi prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Kotimaisuusaste oli korkein Ylen kanavilla, joiden yhteenlasketusta ohjelmistosta yli puolet oli suomalaista.

Lisätietoja tutkimuksesta:
tutkija Laura Juntunen, Helsingin yliopisto (Viestinnän tutkimuskeskus CRC), 040 838 4136