Työryhmä uudistamaan joukkoliikenteen julkista rahoitusta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 18.11.2008 13.24
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän uudistamaan joukkoliikenteen julkista rahoitusjärjestelmää siten, että se edesauttaa parhaalla mahdollisella tavalla liikennepoliittisten tavoitteiden saavuttamista.

Työryhmän tehtävänä on mm. määritellä valtion rahoituksen piiriin kuuluva joukkoliikenne. Lisäksi sen tulee tehdä ehdotus siitä, mikä on valtion ja kuntien työjako sekä kustannusten jakoperusteet palvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä.

Julkisella rahoituksella turvataan joukkoliikenteen peruspalvelutasoa ja edistetään joukkoliikenteen käyttöä esimerkiksi siellä, missä ruuhkat ja liikenteen päästöt vaativat ihmisten ohjaamista joukkoliikenteen matkustajiksi.

Toimikausi kestää vuoden 2009 helmikuun loppuun. Työryhmän puheenjohtaja on hallitusneuvos Mikael Nyberg liikenne- ja viestintäministeriöstä. Jäsenet ovat budjettineuvos Esko Tainio valtiovarainministeriöstä, johtaja Leena Karessuo Suomen Kuntaliitosta, liikennehallintopäällikkö Pekka Rintamäki Etelä-Suomen lääninhallituksesta ja ylitarkastaja Seppo Huttunen Itä-Suomen lääninhallituksesta. Liikenne- ja viestintäministeriöstä työryhmään kuuluvat talousjohtaja Jaana Kuusisto, hallitusneuvos Tuula Ikonen, ylitarkastaja Merja Nikkinen ja yli-insinööri Marcus Merin.

Lisätietoja

hallitusneuvos Mikael Nyberg, p. (09) 160 28474, 040 837 8794
yli-insinööri Marcus Merin, p. (09) 160 28374, 040 768 1261