Viitanen: Kuituverkko-osuuskuntia myös pientaloalueille?

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 26.9.2013 10.40
Tiedote

Asunto- ja viestintäministeri Pia Viitasen mukaan taajamien pientaloalueet ovat vaarassa jäädä väliinputoajiksi nopeiden valokuituverkkojen rakentamisessa.

Kuituverkko-osuuskunta saattaisi olla toimiva ratkaisumalli haja-asutusalueiden lisäksi myös taajamissa. Toisaalta operaattorin varmuus riittävästä tilaajamäärästä houkuttelisi kaupalliseen rakentamiseen.

Viitanen käsitteli aihetta Finnet-päivän puheessaan 26. syyskuuta.

Huippunopeiden verkkojen kaupallinen tarjonta keskittyy tiiviisti asuttuihin kaupunkeihin, ja haja-asutusalueiden kuituverkkoihin on tarjolla julkista tukea.

- Tavoitteenamme on kuitenkin asukkaiden yhdenvertaisuus asuinpaikasta riippumatta, Viitanen totesi.

Viitanen katsoo, että lähiöiden kohdalla on tärkeää poistaa markkinoiden esteitä ja toisaalta kannustaa eri tavoin toimijoita aktiivisuuteen.

- Haja-asutusalueilla asukkaat ovat perustaneet laajakaistarakentamiseen osuuskuntia. Tämä voisi olla yksi toimintamalli myös pientaloalueilla, jos teleyhtiöillä ei ole oma-aloitteista kiinnostusta nopeiden verkkojen tarjoamiseen, Viitanen pohti.

- Toinen mahdollisuus olisi kerätä alueelta riittävä määrä talouksia, jotka ovat kiinnostuneita tilaamaan nopeat yhteydet. Lista olisi omiaan edistämään operaattoreiden halukkuutta verkon rakentamiseen.

Liikenne- ja viestintäministeriöllä on meneillään toimintaohjelma huippunopeiden verkkojen edistämiseksi pientaloalueilla. Ohjelma on teknologiariippumaton, eli verkot voivat olla kiinteitä tai langattomia. Valokuitu kuitenkin vaatii erikoistoimenpiteitä.

Viitanen kertoi puheessaan myös haja-asutusalueiden Laajakaista kaikille 2015 -hankkeen tilanteesta. Väliarviointiin saatiin lähes sata lausuntoa, mikä osoittaa että hanketta pidetään tärkeänä. Yleisesti ottaen lausunnoissa esitettiin hankkeelle jatkoaikaa ja lisärahoitusta.

Lisätietoja

erityisavustaja Antton Rönnholm, p. 040 506 7676

Pia Viitanen