Yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukimalli vahvistettiin

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 28.9.2017 13.51
Tiedote

Hallitus on myöntänyt rahoitusta television uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemiseen. Vuoden 2017 ensimmäisessä lisätalousarviossa tuelle myönnettiin 1 miljoona euroa, ja vuoden 2018 talousarviossa tukeen esitetään myönnettäväksi 2 miljoonaa euroa.

Valtioneuvosto antoi asetuksen yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta 28. syyskuuta. Asetuksessa määritellään tuen kriteerit, ehdot, myöntämisedellytykset ja määritykset.

Tuen tarkoituksena on varmistaa uutistoiminnan monimuotoisuus ja vaihtoehtoiset uutislähteet kaikki kansalaiset tavoittavassa televisiossa, erityisesti kaupallisen uutistoiminnan osalta. Samalla lisätään yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan kilpailukykyä ja kattavuutta sekä kehitetään sisällöntuotannon toimintamalleja.

Tuen saajalle annettaisiin television uutis- ja ajankohtaistoimintaa koskeva määräaikainen julkinen palveluvelvoite. Avustusta voitaisiin myöntää yleisen edun televisiotoiminnan toimiluvan hankkiville toimijoille. Tuen avulla ohjelmistotoimijat voisivat lisätä viime vuosina vähentynyttä uutis- ja ajankohtaisohjelmistojen määrää.

Tällä hetkellä yleisen edun kanavia ei ole eikä uutis- ja ajankohtaistoiminnan saatavuutta ole turvattu kaikkien kansalaisten osalta. Yleisen edun kanavan saamiseksi hakijan on täytettävä normaalia ohjelmistotoimilupaa tiukempia ehtoja, jotka aiheuttavat myös lisäkustannuksia. Jakelun tulee esimerkiksi tavoittaa koko väestö ja lähetyksiin tulee järjestää ääni- ja tekstityspalvelut.

Avustusta voitaisiin myöntää kahdella tavalla: uutis- ja ajankohtaistoiminnan toimituskustannuksiin tai säännöllistä toimintaa käynnistävien tai nykyistä toimintaa laajentaviin hankkeisiin. Uutis- ja ajankohtaistoiminnan toimituskustannuksista voitaisiin korvata enintä 25 prosenttia. Tämän tuotantotuen saamisen ehtona olisi se, että näitä ohjelmistoja tulisi lähettää keskiarvoisesti vähintään 15 tuntia viikossa ja uutislähetyksiä tulisi lähettää kolme kertaa päivässä.

Säännöllisen uutis- ja ajankohtaistoiminnan käynnistävien ja nykyistä toimintaa ja ohjelmistomäärää laajentavien hankkeiden kustannuksiin voitaisiin myöntää avustusta enintään 50 prosenttia. Tällöin uutis- ja ajankohtaisohjelmistoja tulisi lähettää keskiarvoisesti vähintään 3,5 tuntia viikossa.

Avustusta voitaisiin myöntää vuosittain enintään kaksi miljoonaa euroa yhtä hakijaa kohden.

Asetus tulee voimaan 4.10.2017 ja on voimassa vuoden 2019 loppuun saakka.

Ehdotus tuesta pohjautuu kaupallisen television uutistoiminnan tulevaisuutta ja rahoitusta pohtineen työryhmän raporttiin.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Emil Asp, p. 0295 34 2498

yksikön johtaja Laura Eiro, p. 0295 34 2668, Twitter @EiroLaura