Yleisradiolle 423,6 miljoonaa euroa vuonna 2010

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2009 13.31
Tiedote

Valtioneuvosto on vahvistanut valtion televisio- ja radiorahaston käyttösuunnitelman vuodeksi 2010. Yleisradiolle myönnetään 423,6 miljoonaa euroa, mikä on 10,6 miljoonaa enemmän kuin vuoden 2009 käyttösuunnitelmassa.

Rahaston kertymäksi vuonna 2010 arvioidaan 436 miljoonaa euroa. Summa muodostuu televisiomaksuista. Valtioneuvosto päätti lokakuussa korottaa televisiomaksua kolme prosenttia vuoden alusta lähtien.

Televisiomaksujen perinnästä ja tarkastuksesta aiheutuviin kuluihin myönnetään Viestintävirastolle rahaston varoista 10,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja
viestintäneuvos Elina Normo, puh. (09) 160 28463 tai 040 765 7887