EU:n tietosuoja-asetus avaa mahdollisuuksia uusille tiedonhallintatavoille

kommunikationsministeriet
Julkaisuajankohta 18.12.2015 15.42
Uutinen

Pitkään neuvoteltu EU:n tietosuoja-asetus on viimein hyväksytty ja valmistautuminen sen voimaan tuloon voi alkaa. Tietosuoja-asetus parantaa kansalaisten henkilötietojen asianmukaista käsittelyä ja antaa pontta ihmiskeskeisen My Data -tyyppisen tiedonhallinnan kehittämiselle.

Asetuksessa olevia uusia oikeuksia on muun muassa se, että kansalainen voi saada itseään koskevia tietoja sähköisesti ja hän voi nykyistä helpommin siirtää antamansa henkilötiedot järjestelmästä toiseen.

- Asetuksessa on paljon hyvää. Se sisältää korkean tietosuojan tason ja entistä yhdenmukaisemman lainsäädännön kaikkialla EU:ssa, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

- Asetus herättää ymmärrettävästi myös paljon huolia yrityksissä, joille asetus tuo uusia velvoitteita ja joiden rikkomisesta voi aiheutua hyvin merkittäviä sanktioita. Olemme ministeriössä huomioineet tämän ja tarkoituksena on käynnistää ensi vuoden alussa elinkeinoelämän kanssa keskustelut, miten asetuksen voimaantuloon voitaisiin parhaiten valmistautua ja mitä mahdollisuuksia asetus tuo digitaaliselle liiketoiminnalle, ministeri Berner jatkaa.

Yksi ratkaisu on My data, eli ihmiskeskeisen tiedonhallintamallin käyttöön otto. My Data on jo herättänyt paljon mielenkiintoa suomalaisissa toimijoissa, jotka ovat muodostaneet kansallisen allianssin kehitystyön käynnistämiseksi"

EU:n tietosuojapakettiin kuuluu tietosuoja-asetus ja direktiivi, jota lainvalvonta- ja oikeusviranomaiset soveltavat käsitellessään henkilötietoja mm. rikosten torjumista varten. Neuvottelut on käyty oikeus- ja sisäasiain neuvostossa. Molempia säädöksiä sovelletaan vuonna 2018.