null Hallitus esittää määrärahaa laivaliikenteen avustamiseen

Hallitus esittää määrärahaa laivaliikenteen avustamiseen

Pressmeddelande 12.06.2020 09.08 fi sv en

Laiva palaamassa satamaan (Kuva: Shutterstock)

Hallitus on täydentänyt esitystään eduskunnalle vuoden 2020 neljännestä lisätalousarvioesityksestä.

Hallitus esittää 24,8 miljoonan euron lisämäärärahaa, joka mahdollistaa avustuksen myöntämisen lasti- ja matkustaja-alusvarustamoille liikennöinnin tukemiseen.

- Suomen talouden ja elinkeinoelämän kannalta on aivan keskeistä, että merikuljetukset toimivat kaikissa olosuhteissa. Haluamme varmistaa, että merikuljetuskapasiteetti riittää ja varustamot säilyisivät toimintakykyisiä. Ensisijaisena tavoitteena on, että liikenne toimii markkinaehtoisesti ja alkaa elpyä kun koronarajoituksia asteittain poistetaan. Tämä määräraha kuitenkin mahdollistaa varustamojen liikennöinnin tukemisen, mikäli se osoittautuu välttämättömäksi, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Koronakriisin ja siihen liittyvien rajoitusten seurauksena suomalaisten lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden kassavirta on merkittävästi vähentynyt ja toimintaedellytykset ovat vaikeutuneet.

Esityksen mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi myöntää yhteensä enintään noin 25 miljoonaa euroa lasti- ja matkustaja-alusvarustamoille avustusta liikennöintiin koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa.

Lisämäärärahan tarkoituksena on ylläpitää valmius liikennöinnin tukemiseen, mikäli se katsotaan olosuhteet huomioiden välttämättömäksi.

Avustuksen myöntämisen ehtona olisi, että tätä hakeneelle varustamolle asetetaan julkisen palvelun velvoite tai muu liikennöintivelvoite tuetun reitin, aluksen ja vuorotiheyden suhteen.

Liikenne- ja viestintävirasto vastaisi avustuksen myöntämisestä ja valvonnasta. Avustuksen tarkemmista ehdoista ja myöntämisedellytyksistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Avustuksen tulee myös täyttää EU:n valtiontukisääntöjen asettamat ehdot.

Hallitus antoi eduskunnalle 5.6.2020 esityksen vuoden 2020 neljänneksi lisätalousarvioksi. Hallitus täydensi esitystä 11.6.2020.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Miikka Rainiala, p. 050 571 7751