Liikennerevoluutiolla uudistamaan liikenteen suunnittelua

kommunikationsministeriet
Julkaisuajankohta 15.12.2010 13.44
Uutinen

Sitran ja neljän ministeriön yhteistyöohjelma Liikennerevoluutio julistettiin 14. joulukuuta Helsingin Korjaamolla. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran luotsaamassa yhteistyöohjelmassa ovat liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö ja ympäristöministeriö.

Liikennerevoluutio-kehitysohjelman tavoitteena on luoda uusi käyttäjä- ja ratkaisukeskeinen ajattelutapa ja toimintamalli liikenne- ja yhdyskuntasuunnitteluun. Samalla tavoitellaan parempaa liikenneratkaisujen tuottavuutta ja vaikuttavuutta.

- On tärkeää, että julkishallinnon resursseja kyettäisiin hyödyntämään tuottavammin ja vaikuttavammin tulevaisuudessa, kertoo hankkeen toinen päävetäjä liikenneneuvos Eeva Linkama liikenne- ja viestintäministeriöstä.

- Yhteinen tahto ja päätös kehitysohjelman käynnistämisestä syntyi nopeasti keskeisten toimijoiden kanssa, kuvailee Sitran julkishallinnon johtamisohjelman johtaja Juha Kostiainen.

Kostiaisen mukaan revoluutiossa on kysymys suomalaisten hyvinvoinnin ja liikkumisen kannalta merkittävästä asiasta.

- Mikäli onnistumme, merkitsee se kansalaisille ja elinkeinoelämälle parempia palveluja edullisemmin sekä alan yrityksille uusia markkinoita ja liiketoimintamahdollisuuksia. Tavoittelemme tuottavampaa liikennesektoria ja alhaisempia kasvihuonepäästöjä maankäytön ja liikenteen kokonaisvaltaisella suunnittelulla.