null Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta koskevat ehdotukset lausuntokierrokselle

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta koskevat ehdotukset lausuntokierrokselle

Pressmeddelande 26.05.2021 10.49 fi sv en

(Kuva: Shutterstock)

Liikenne- ja viestintäministeriö on arvioinut julkisessa keskustelussa esiin nostettuja ehdotuksia ja muita vaihtoehtoja nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Ministeriö on lähettänyt arviomuistion lausuntokierrokselle, joka päättyy 23.6.2021.

Arviomuistiossa esitellään virkavalmistelussa ja asiantuntijakeskusteluissa tunnistetut haasteet ja esitetään ministeriön alustava arvio kustakin liikenneturvallisuuden lisäämiseksi esitetystä ehdotuksesta.

Muistiossa pitäydytään pääasiassa sellaisissa toimenpiteissä, joihin olisi mahdollista vaikuttaa ajokorttilainsäädäntöön tehtävin muutoksin tai kehittämällä sen käytännön toimeenpanoa.

- On tärkeää, että nuorten liikkuminen mahdollistetaan liikenneturvallisuus huomioiden myös jatkossa, jotta nuoret pääsevät kouluun, harrastuksiin ja töihin kaikkialla Suomessa. Liikenne- ja viestintäministeriön keskeisin keino on lainsäädäntö. Toivon, että saamme nyt laajasti ja monipuolisesti evästystä säännösten kehittämiseen, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka toteaa.

Käsitellyistä vaihtoehdoista ministeriö pitää kannatettavimpana alle 18-vuotiaiden yöaikaisen ajamisen rajoittamista. Rajoitus voisi koskea viikonloppuja (esimerkiksi klo 00.00-05.00), jotta rajoituksen kielteiset vaikutukset työntekoon ja harrastuksiin jäisivät vähäisemmiksi.

Uuden kuljettajan merkin käyttö voisi koskea samaa kuljettajaryhmää eli alle 18-vuotiaita henkilöauton kuljettajia, ja helpottaa edellä kuvatun rajoituksen noudattamisen valvontaa.

Ministeriö näkee toteuttamiskelpoisena ja kannatettavana myös kuljettajaopetuksen kehittämisen tietyiltä osin. Opetusta voitaisiin kehittää joko riskientunnistamiskoulutuksen sisältöä tai ensimmäisen ajokortin suorittajan koulutusta kehittämällä.

Kuljettajaopetuksen kehittämisen lisäksi ministeriö pitää kannattavana ajokieltokoulutuksen laajentamista B- ja A-, A1- ja A2-luokasta alempiin ajokorttiluokkiin, kuten AM/120-, AM/121- ja T-luokkaan. Ehdotuksen eduiksi voidaan katsoa se, että pakollinen lisäkoulutus kohdistuisi juuri niihin kuljettajiin, jotka sitä eniten tarvitsevat, eikä sillä olisi vaikutusta ajokortin yleiseen hintatasoon.

Mahdollisten lakimuutosten lisäksi terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitettua ajoterveysohjetta voitaisiin kehittää nuorten ajoterveys paremmin huomioiden. Ajoterveyden vaalimisesta voitaisiin tiedottaa nykyistä enemmän.

Lausuntokierroksella pyydetään palautetta esitetyistä ehdotuksista ja pyydetään näkemyksiä niiden soveltamisalasta eli siitä, tulisiko niiden kohdistua esimerkiksi vain alaikäisiin kuljettajiin vai kaikkiin uusiin kuljettajiin.

Mitä seuraavaksi?

Lausuntoaika päättyy 23.6.2021. Arviomuistiosta voi antaa lausuntoja osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@lvm.fi. Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja yksityishenkilöt.

Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan luonnos hallituksen esitykseksi lausuntokierroksen jälkeen ja arviomuistiosta saatua lausuntopalautetta hyödyntäen. Hallituksen esitys on tarkoitus saada lausuntokierrokselle syksyllä 2021 ja antaa eduskunnalle kevättalvella 2022.

Lisätietoja

erityisasiantuntija Saara Louko, p. 050 326 4741

peruspalveluyksikön johtaja Sini Wirén, p. 040 507 0916