Rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamisen vaikutuksia arvioitu

kommunikationsministeriet
Julkaisuajankohta 5.12.2012 12.03
Uutinen

Rautateiden henkilöliikenteen avaamisesta kilpailulle tulisi kerätä lisäkokemuksia Suomessakin. Muiden maiden kokemuksien perusteella voidaan havainnollistaa sitä, kuinka suurista vaikutuksista Suomen kansantaloudessa voisi olla kysymys. Näin toteaa liikenne- ja viestintäministeriön selvitysmies, dosentti Juha Honkatukia Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT).

- Ministeriö ei ole tämän selvityksen perusteella tekemässä päätöstä henkilöliikenteen kilpailuttamisesta eikä selvitys ole ministeriön tai hallituksen kanta kilpailun avaamiseen. Selvitys on hallitusohjelman mukainen kokonaistaloudellinen arvio kilpailun avaamisen vaikutuksista. Selvityksessä on hyvää faktatietoa, joka helpottaa meitä löytämään ne elementit, joilla voimme rakentaa toimivan joukkoliikennejärjestelmän ja kehittää toimintaamme, korostaa liikenneministeri Merja Kyllönen.

- Meille on tärkeintä se, että joukkoliikenteen matkustajille taataan mahdollisimman hyvät palvelut. Selvitysmiehen esittämistä keinoista voidaan poimia joitakin elementtejä, mutta on syytä miettiä myös sitä miten nykyjärjestelmää voidaan kehittää esimerkiksi uudenlaisella yhteistyöllä. Ministeriö analysoi tuloksia yhdessä kaikkien alan toimijoiden kanssa, toteaa ministeri Kyllönen.