Suomalaisalusten ympäristötukiohjelma hyväksyttiin

Nyhet 19.12.2011 10.40 fi sv en

Euroopan komissio on hyväksynyt alusten ympäristönsuojeluun tarkoitetun tukiohjelman. Komissio katsoo päätöksessään, että Suomen tukiohjelma täyttää ympäristönsuojelutuen suuntaviivoissa esitetyt edellytykset.

Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi valtioneuvoston asetuksen perusteella joulukuussa 2010 Viking Line Abp:lle 28 miljoonaa euroa ja Oy Gaiamare Ab:lle 2 miljoonaa euroa alusten ympäristönsuojelua parantaviin investointeihin. Päätökset olivat ehdollisia Euroopan komission hyväksynnälle.

Suuruutensa vuoksi Viking Linen tuki edellyttää Euroopan komission erillisen hyväksynnän. Viking Line -yhtiön tukipäätös on lähetetty Euroopan komissiolle hyväksyttäväksi joulukuussa 2011 eli asia on nyt komission käsiteltävänä. Vastausta odotetaan kevään 2012 aikana.

Avustettavat hankkeet ovat merkittäviä ympäristöinnovaatioita. Viking Linen matkustaja-alus käyttäisi polttoaineenaan nesteytettyä maakaasua (LNG) ja Gaiamaren vuonna 2012 valmistuva uusi rahtialus nestemäistä bioöljyä.