Suomi ja Venäjä keskustelivat liikenneasioista Helsingissä

kommunikationsministeriet
Julkaisuajankohta 2.12.2011 15.03
Uutinen

Suomen ja Venäjän hallitusten välinen liikenneryhmä kokoontui Helsingissä 1. ja 2. joulukuuta. Suomen puolelta neuvotteluita johti liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen. Kokouksessa käytiin läpi kaikki ajankohtaiset liikenneasiat.

Kokouksessa Suomen ja Venäjän osapuolet asettivat tavoitteeksi, että syyskuussa Moskovassa allekirjoitettu lentoliikennesopimus saataisiin ensi kevään aikana voimaan.

Sopimuksen muutos poistaa sopimuksesta käsitteen kansallinen lentoyhtiö eli jatkossa Venäjän ja Suomen välistä lentoliikennettä harjoittavan yrityksen ei tarvitse olla suomalaisessa omistuksessa. Jatkossa riittää, että lentoyhtiön pitää olla sijoittunut Suomeen ja että sillä on paikallisten määräysten mukaan myönnetyt liikenne- ja lentotoimintaluvat.

Maiden välisen rajaliikenteen kehittämisessä Suomi toivoi hyvän yhteistyön säilymistä uudessa tilanteessa, jossa Venäjä on muuttanut koordinointivastuutaan. Venäjä on siirtänyt rajanylityspaikkojen kehittämisen Venäjän valtakunnanrajojen varustamisesta vastaavalle federaatiovirasto Rosgranitsalle. Venäjän liikenneministeriön edustajat kuitenkin painottivat, että liikenneyhteyksien turvaaminen rajanylityspaikiolle ovat edelleenkin Venäjän liikenneministeriön vastuulla.

Suomi totesi, että maantieliikenteen rajanylityspaikkojen kehittämistarpeet liittyvät neljän eteläisimmän rajanylityspaikan eli Vaalimaa, Nuijamaa, Imatra ja Niirala tarpeisiin. Niiden kautta kulkee yli 90 prosenttia itärajan henkilö- ja tavaraliikenteestä. Suomi toivoi, että Suomella ja Venäjällä olisi yhteinen näkemys rajanylityspaikkojen kehittämisestä.