Laajakaistan yleispalvelunopeutta nostetaan marraskuun alussa

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 16.4.2015 14.10
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on antanut asetuksen 16. huhtikuuta laajakaistan yleispalvelunopeuden nostamisesta 2Mbit/s marraskuun alusta 2015 lähtien. Käytännössä uusi asetus tuplaa nykyisen nopeusvaatimuksen. Samalla tavoitteeksi otetaan nostaa nopeus 10 megaan vuoteen 2021 mennessä. Nopeuden noston väliarviointi on tarkoitus tehdä vuonna 2017.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan laajakaistan yleispalvelunopeuden nostolle on selkeä yhteiskunnallinen tilaus.

- Kahdella megalla takaamme kaikille tietyt peruspalvelut verkossa ja osallistuminen tietoyhteiskuntaan mahdollistuu. Kohtuuhintainen ja riittävän nopea nettiyhteys on jokaisen suomalaisen perusoikeus, ministeri Kiuru sanoo.

- Laajakaistapolitiikassa meidän pitää edetä kahdella kärjellä. Huippunopeiden yhteyksien ohella on huolehdittava myös vähimmäistarjonnasta kaikille. On tärkeää, että yleispalveluvelvoite saadaan kaksinkertaistettua vielä tämän vuoden aikana. Tämä takaa monelle haja-asutusalueilla asuvalle merkittävästi paremmat yhteydet, ministeri Kiuru sanoo.

Yleispalvelunopeuden nostossa kiinnitetään huomio myös yhteyden laatuun. Nopeuden tasaisuus varmistetaan määrittelemällä vähimmäisnopeus vuorokauden ja neljän tunnin seurantajaksoilla.


Asian tausta

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru pyysi lokakuussa 2014 Viestintävirastoa selvittämään yleispalvelun markkinatilannetta ja kansalaisilla käytössä olevia nopeuksia. Tarkoitus oli saada tieto, vastaako nykyinen 1 Mbit/s yleispalvelunopeus kansalaisten tarpeita.

Selvityksen perusteella ilmeni, että yleisesti käytössä olevat verkon yhteysnopeudet ovat nousseet teknisen kehityksen, käyttöön otettujen uusien taajuusalueiden ja langattomien yhteyksien myötä.

Teleyritysten yleispalveluvelvoitteet tulivat voimaan heinäkuussa 2010. Tuolloin laajakaistayhteys liitettiin kuuluvaksi perusviestintäpalveluihin samalla tavalla kuin puhelinpalvelu tai posti.

Tietoyhteiskuntakaaren mukaan alueelle nimetään yleispalveluyritys, jos kohtuuhintaista ja laadukasta laajakaistatarjontaa ei voida muulla tavoin taata. Yleispalveluyritykseksi nimetyn teleyrityksen on pystyttävä tarjoamaan jokaiseen vakinaiseen asuntoon ja yrityksen pysyvään toimipaikkaan kohtuuhintainen ja laadukas, vähintään yhden megan yhteys.


Lisätietoja
opetus- ja viestintäministerin erityisavustaja Antton Rönnholm, p. 0295 34 2676
lainsäädäntöneuvos, yksikön johtaja Laura Vilkkonen, p. 0295 34 2391