Ministeri Berner EU:n liikenne- ja teleneuvoston kokoukseen Brysseliin

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 9.12.2015 13.13
Uutinen
Kuva: EU:n lippu (European Union 2013)
Kuva: EU:n lippu (European Union 2013)

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner edustaa Suomea EU:n liikenne- ja teleneuvoston kokouksessa 10. - 11. joulukuuta Brysselissä.

Liikenneneuvoston kokouksessa käydään periaatekeskustelu tieliikenteen sosiaalisista näkökohdista. Lisäksi komissio esittelee uuden Euroopan ilmailustrategian. Suomi kannattaa EU:n tieliikennettä koskevan lainsäädännön arvioimista uudelleen. Säädöksiä tulisi yksinkertaistaa ja tarvittaessa osittain purkaa.

Teleneuvostossa käydään poliittinen suuntaviivakeskustelu sähköisen viestinnän sääntelyjärjestelmästä. Suomi tukee nykyisen pitkälti vanhentuneen sähköisen viestinnän sääntelyjärjestelmän uudistamista ja korostaa sääntelyn keventämistä.

EU:n liikenne- ja teleneuvoston kokouksen lisäksi ministeri Berner tapaa matkan aikana Pohjoismaiden ja Baltian alueen ministereitä sekä TEN-T-koordinaattorin Pat Coxin.