Risikko: Nuoret pohtimaan nuorten liikenneturvallisuutta

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 15.7.2014 11.45
Tiedote

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko aikoo kutsua koolle säännöllisesti kokoontuvan nuorisoryhmän miettimään keinoja nuorten liikenneturvallisuuden kohentamiseksi.

Ryhmä koostuisi eri puolilla maata olevien "kummikoulujen" edustajista, ja sen työtä käytettäisiin meneillään olevassa tieliikennelainsäädännön kokonaisuudistuksessa.

Risikko julkisti asian SuomiAreenan liikenneaiheisessa paneelissa 15. heinäkuuta Porissa.

- Nyt on tärkeä hetki kuunnella nuoria. Kaahauskulttuurin muuttaminen on tavoite, johon pääsemiseksi tarvitsemme nuorten omia näkemyksiä. Hehän ovat parhaita nuorten maailman asiantuntijoita, Risikko tiivistää.

Risikon mukaan liikennekulttuurin muutokseen tarvitaan sanktioiden ja promillerajojen lisäksi muutakin. Tätä näkökulmaa nuorilta toivotaan.

Tarkoituksena on nimetä eri puolilta Suomea "kummikouluja", jotka kattavat laajasti eri ikäryhmät. Nuorisoryhmä koostuu näiden koulujen edustajista. Koulut valitaan siten, että ne edustavat erilaisia liikenneympäristöjä maaseudusta suuriin kaupunkeihin saakka.

- Nuorten liikenneturvallisuus on tänäkin kesänä noussut murheellisella tavalla otsikoihin. Siksi on mietittävä, onko vielä jotain, mitä voisimme tehdä tai tehdä paremmin, Risikko pohtii.

Suomen tieliikenteessä kuolee noin 260 ihmistä vuodessa ja loukkaantuneita tilastoidaan noin 7100. Asukaslukuun suhteutettuna Suomi sijoittuu EU-maiden keskitasoon. Esimerkiksi kaikki muut Pohjoismaat ovat liikenneturvallisuudessa Suomea edellä. Nuoria, 15-20-vuotiaita, kuolee Suomessa liikenteessä lähes kaksinkertainen määrä verrattuna turvallisimpiin maihin.

Liikennesäännöistä ja niiden uudistamisesta kerätään parhaillaan myös kansalaisten näkemyksiä. Osana tieliikennelain kokonaisuudistusta on Otakantaa.fi-sivuilla käynnissä liikennesääntökeskustelu neljästä eri teemasta: pyöräilystä, mopoista ja moottoripyöristä, ajoneuvoista sekä elokuun alusta lähtien jalankulkijoista.

Kummikouluksi ryhtymisestä kiinnostuneet koulut voivat ottaa jo ennen syyslukukauden alkua yhteyttä osoitteeseen [email protected].

Lisätietoja
Liikenteen turvallisuus ja ympäristö -yksikön päällikkö Silja Ruokola, 040 580 0894